
Jarmo Suomisen pitkäaikainen harrastus ei jää huomaamatta Suomisen luona kyläileviltä: radioamatöörin yhteydet tarvitsevat myös antennia. Viime ajat Suominen on valmistellut rotarien kyläradiohanketta.
Tapaninpäivän myrsky vuonna 2011 opetti suomalaisille kerralla jotain varautumisen merkityksestä käytännössä. Esimerkksi Perniön VPK:lle myrsky teetti lähes 200 tehtävää muutaman päivän aikana. Monet kodit olivat päiväkausia ilman sähköä.
Viime vuosina varautumisesta ja kotivarasta on puhuttu enemmän kuin aikoihin.
Perniön Rotaryklubi on käynnistänyt hankkeen kylien varautumisen parantamiseksi yhdessä Perniön VPK:n ja Suomen kylät ry:n kanssa.
Sen tavoitteena on lahjoitusvaroin hankkia kyläradiot Perniön ja Särkisalon alueelle. Käytännössä kyse on siitä, että Perniön, Särkisalon ja Teijon paloasemilla olisi tukiasemat radioineen, samoin muutamalla kylätalolla.
Rotaryklubin puolesta hanketta valmistellut Jarmo Suominen toteaa, että maantieteellisen ja korkeussijaintien perusteella sopivat paikat radioille olisivat muun muassa palokunnantalolla Perniön asemalla, Ylönkylästä sopivaksi katsotussa rakennuksessa, Kosken kylätalolla ja Tuohitussa kylätalo Tuohikodossa. Tukiasemien kanssa kantamat riittäisivät kyliltä paloasemalle.
–Varautuminen on tärkää ja tämä on siitä yksi siivu. Eikä varautuminen ole vain viranomaisten tehtävä, Suominen toteaa.
–Maatiloilla on varavoimaa ja kaupunginkin kiinteistöissä varavoiman syöttöpaikkoja. Siellä kysymys on ennemminkin, että mistä se aggregaatti sitten löytyy, Perniön Rotaryklubin presidentti Jari Hairisto miettii.
Hanketta esiteltiin viime perjantaina Perniössä varautumistilaisuudessa, missä oli edustusta muun muassa VPK:sta, vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta, hyvinvointialueelta, reserviläistä ja kyläyhdistyksistä. Kyläradiohanke etenee niin, että varainkeruu yrityksistä alkaa syksyllä. Tavoitteena on 3000-4000 euron summa. Laitteiden käyttöön on tarkoitus kouluttaa ensi vuoden keväällä ja näin kyläradioverkosto olisi käytettävissä ensi kesänä.







