Skip to main content

725 kiloa nostettua rautaa toi Rokalle SM-hopeaa

Näin nousee kyykystä pitkälti kolmattasataa kiloa. Kuva Päivi Ristolainen.

Perniöläinen voimanostaja Remu Rokka muutti yli 700 kiloa rautaa hopeaksi voimanoston avoimissa SM-kisoissa Hämeenlinnassa.

Salon Voimailijoita edustava Rokka urakoi tuomisiksi SM-hopeaa tuloksella 725 kiloa.
Kyseessä on yhteistulos, jossa on summattuna kolmen lajin, kyykyn, penkkipunnerruksen ja maastavedon parhaat tulokset. Rokka kyykkäsi 285 kiloa, nosti penkistä 155 kg ja maasta 285 kiloa.
–Kisan jälkeen harmitti hetken aikaa ihan perkeleesti, mutta se meni äkkiä ohi, pohti Rokka alkuviikosta.

Hän toteaa, että SM-hopea on joka tapauksessa SM-mitali, etenkin kun kisa oli jo lähtökohtaisesti vaikea.
–Kun rankingit tulivat, siinä oli viisi äijää, joiden tiesi kisaavan mitaleista.

Lisäkerrointa toi se, että Rokalla on ollut vuoden mittaan sairastumista ja polvetkin ovat vihoitelleet.
–Se oli peruskuntokisa, ihan piikkikunnossa en ollut.

Vuosi sitten mies saavutti SM-kisoissa viitossijan 700 kilon kokonaistuloksella. Tuolloin hän uumoili, että vuosi voi tuoda 40 kiloa lisää. Näin on käynytkin; treeneissä on laskettu jopa 760 kilon kokonaistuloksia ja kehityskulku on sen mukainen, että kilot vain lisääntyvät.
–Toivottavasti on Hakamäki SM-kisoissa vuoden päästäkin, Rokka naurahtaa.

Tällä hän viittaa kultaa miesten sarjassa ottaneeseen Antti Hakamäkeen, joka vei voiton 732,5 kilon kokonaistuloksella. Maastavedossa 7,5 kiloa olisi tuonut Rokan tasakiloihin ja ohi Hakamäestä, sillä hän on kevyempi.
Viimeinen yritys 292,5 kilolla jäi kuitenkin polviin eli pummiksi ja näin sijoitukseksi tuli toinen.
–Valmentaja Jarmo Virtanen oli kyllä tosi velho sen kanssa, millä lisäyksillä edetään.

Jaa artikkeli: