Matilda-talossa oli viime viikolla koolla kolmisenkymmentä enemmän tai vähemmän kyläläistä ja edustus kaupungin kaavoittajia.
Mathildedaliin on tekeillä kaksikin merkittävää kaavaa ja asiaan kuuluu kaavahankkeiden esittely kaupunkilaisille. Ehkä arki-ilta söi osanottajien määrää, mutta mahdolliset huolet tulivat esiin tälläkin joukolla. Liikenteen lisääntyminen oli ilmeisin huoli ja sitä kantoi moni. Lisäksi esitettiin kysymyksiä muun muassa juomaveden riittävyydestä, jos kylän asukasluku vaikka vain väliaikaisestikin kesällä kasvaa.
Kysymys on osuva ja kertoo, että asioita on mietitty.
Tilannetta voisi verrata siihen, että päätetään rakentaa uusi kaupunki keskelle aavikkoa: ensin varmistuttaisiin siitä, että tarvittavalle vedelle, sähkölle, likavedelle ja kulkijoille on kunnon väylät. Mathildedalissa nämä väylät ovat vanhoja ja aikansa tarpeille laadittuja. Kylä ei välttämättä kasva toimivaksi vain sillä, että sinne saa rakentaa uutta. Jostain muualta voi alkaa ahdistaa ja nämä kysymykset on viranomaisten otettava huomioon. Vaatimus esimerkiksi tiekapasiteetin lisäämisestä ei ole helppo.
Helppo kaavoitettava Mathildedal ei missään nimessä muutenkaan ole: kylä kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin ja jo tämä asettaa melkoisesti ja onneksi reunaehtoja uudistakentamiselle.
Pessimisti ei pety, mutta optimisti voi ajatusleikkiä miettimällä, miltä kylä ehkä näyttää 20 tai 30 vuoden kuluttua. Kehitystä on mahdollista tehdä niin, että kylän henki ja olemus säilyvät.
Mathildedal on joka tapauksessa jo nyt aivan toinen paikka kuin vuosituhannen alussa, eikä kai kenenkään mielestä pilalla vaan päinvastoin. Keskiviikkona kuultiin jälkipuheissa osuva toteamus: ei täällä 20 vuotta sitten haettu tuosta vain pizzaa oman kylän ravintolasta.
