Ikäihmisen mielenterveydellä on väliä. Moni lienee väitteen kanssa samaa mieltä. Totta kai ikäihmisillä on merkitystä, mutta kaunis ajatus siitä ei riitä. Missä uupuu keskustelu ikäihmisten mielenterveydestä ja toimet sen tukemiseksi?
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa, niin kuin marraskuussa on tapana. Viime aikoina on puhuttu paljon lasten, nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveysongelmista sekä vakavista puutteista mielenterveyspalvelujen toteutuksessa ja saatavuudessa.
On hyvä, että aiheesta puhutaan nuoria unohtamatta. Se on ensimmäinen askel asioiden korjaamiseksi ja se lisää tietoisuutta ja nakertaa mielenterveysongelmiin liitettyä häpeän tunnetta. Nuorten lisäksi ikääntyneet täytyy ottaa mukaan keskusteluun.
Ikäihmisten mielenterveys puhutti lähinnä korona-aikana, kun yhteiset toiminnat pantiin tauolle ja moni eristäytyi kotiinsa. Mielenterveys ei kuitenkaan pääty yksinäisyyteen, eivätkä ongelmat kadonneet mihinkään, kun pahimmasta koronatilanteesta päästiin yli.
Myös hallitukselta vaaditaan toimia. Tällä hetkellä yli 67-vuotiaat eivät saa Kela-korvausta kuntoutuspsykoterapiasta. He voivat toki hakeutua palvelujen piiriin, mutta kulut on maksettava täysin omasta pussista. Ja sehän ei yleensä ole halpaa, sillä terapiaa vaativat mielenterveysongelmat tuskin selättyvät yhdellä istumalla.
On eriarvoistavaa, että Kela-korvauksen piiristä putoaa pois, kun tulee tarpeeksi vuosia mittariin. Se kertoo kahdesta asiasta. Siitä, että mielenterveysongelmia vähätellään edelleen, vaikka ne voivat huomattavasti haitata tavallista elämää ja hyvinvointia ja johtaa jopa kuolemaan.
Toisekseen säädöksestä herää ajatus, että jo työuransa taakseen jättäneillä ikääntyneillä ei olisi yhtä paljon merkitystä kuin opiskelijoilla ja työelämässä olevilla. Tällainen ajatusmaailma ei istu hyvinvointiyhteiskuntaan. Hallituksella on tässä korjausliikkeen paikka.
