Eduskuntavaalien ympärillä käytävä keskustelu kiihtyy varmasti lähiviikkoina. Tätä luettaessa vaaleihin on vielä aikaa: ennakkoäänestyksenkin alkuun toista kuukautta.
Pikkuhiljaa vaalit alkavat näkyä torikojuina, paneelikeskusteluina, tienvarsijulisteina – ja aivan varmasti ja etenkin myös ehdokkaiden aktivoitumisena sosiaalisessa mediassa ja perinteisessäkin.
Jälkimmäisessä journalistinen harkinta ja tasapuolisuuden vaatimukset suitsivat keskustelua, somessa ei juuri mikään. Pahimmat henkilöön käymiset nähtäneen juuri verkossa.
Mistä vaaleihin sitten lähdetään. Totta on, että otsikot revitään usein niistä asioista, joissa on korjattavaa. Valtionvelka, terveyspalvelujen saatavuus, heikentyneet oppimistulokset, inflaatio, työvoimapula – listaa voi jokainen tykönään jatkaa vaikka sivun täyteen. Inhimillistä puutetta, osattomuutta ja resurssipulaa on eikä näitä ongelmia voi eikä saa väheksyä. Suomi ikääntyy eikä ole saari: maailman tapahtumat heijastuvat myös meille.
Toisaalta Suomi on kärkisijoilla, kun turvallisimpia ja vauraimpia maita ja onnellisimpia kansoja listataan. Jo muutaman tuhannen kilometrin päästä löytyy toinen todellisuus.
Suhteellisuudentajua ja malttia toivoisi myös keskusteluun niin somessa kuin turuilla ja toreillakin. Edessä on seuraavallakin hallituskaudella korjausliikkeitä, mutta politiikan luonteeseen kuuluu sekin, että asiat eivät muutu pikaisesti eivätkä näennäisen helpoilla ratkaisuilla, vaikka näillä voi vaalien alla yrittääkin tehdä vaikutusta. Kärjistäen voisi sanoa, että kauaskantoisimmat avaukset ovat niitä ensivilkaisulla harmaimpia ja hahmottomimpia – eivät avauksia yksittäisten rahahanojen sulkemisesta ihmelääkkeenä.
Vaaleissa ollaan isojen asioiden äärellä: korjausliikkeitä ja ratkaisuja pitää aivan varmasti tehdä, mutta hallituskausi ei ole tähän pitkä aika. Äänestäjältä vaaditaan jälleen valppautta.
