Perniönjoen vedenkorkeus on ollut kestoaihe lehdessä viime vuosien ajan. Moni muistaa vielä vuoden 2010 tulvan, joka ei johtunut niinkään joen pääuomasta vaan poikkeuksellisesta sateesta, lammen padon tukkiutumisesta ja vesi saikin aikaan vahinkoa muun muassa rakennuksissa.
Tulvat eivät ole yksin kirkonkylän huoli, vaan tulvatasanteita kaivamalla halutaan helpottaa tilannetta myös ylempänä joella: vesi on noussut välillä uomastaan muun muassa asemaseudulla ja peittänyt peltomaita, samoin tulvinut kevyen liikenteen alikulkuun ja lähelle kantatietäkin.
Viime vuodet on keskitytty suunnittelemaan sitä, miten vastaava voitaisiin estää. Vähävetisenä aikana on vaikea uskoa, että joki voisi tulvia, mutta joka vuosi tulvarajaa koetellaan.
Omaisuutta pitää varjella, mutta nyt vireillä olevaan tulvasuojeluhankkeeseen tulee kitkerä maku, jos hanke toteutuu kaavaillussa muodossa. Käytännössä kyse on siitä, että joen pientareiden avaaminen muuttaisi Perniön kirkonkylän maisemaa, kun kaivuiden vuoksi kaadettaisiin kymmeniä vanhoja puita koko kirkonkylän mitalta.
Joskus taajamista on turvallisuussyistä kaadettava isoja puita. Yhden, kahden puun lähtö muuttaa maisemaa – saati sitten kymmenien, vielä kertaiskulla kuten hankkeen myötä saattaa käydä.
Tulvavahinkojen torjuminen on tärkeä tavoite, mutta hankkeessa olisi aikalisän paikka: voidaanko tavoitteisiin päästä ilman, että keskustan ilme muuttuu kerralla, rujosti ja käytännössä pysyvästi.
Perniön kirkonkylässä voi olla esteettisesti epäkohtansa, mutta siinä on myös hienot puolensa ja yksi on se, että vanhoja rakennuksia on jäljellä, samoin vanhoja puita. Esimerkiksi jokivarressa kasvaa niin tammia, vaahteroita, koivuja kuin suuria hopeapajujakin. Rehevä puusto on kiistatta osa kylän ilmettä, historiallistakin sellaista. Kyse on myös lähiluonnosta ja viihtyisyydestä.