Syksyn varma merkki on Nälkäpäivä -keräys. Suomen Punaisen Ristin vuotuinen keräystapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa tasan 40 vuotta sitten.
Nähtäväksi jää, millaiset reunaehdot koronavirus ensi viikolla käynnistyvään lipaskeräykseen ja muuhun tekemiseen tänä vuonna asettaa. Perniössä jotain jo tiedetään: soppa jää välistä ja tonkkakeräykseenkin liittyy kysymysmerkkejä (sivu 14).
Punainen Risti on tänä päivänä monialainen toimija. Järjestön toiminnasta osaa on vaikea kuvitella kenenkään voivan vakavasti moittia: esimerkiksi veripalvelu on sanamukaisesti elintärkeää toimintaa.
SPR sai jonkin veran kritiikkiä vastaanottokeskustoiminnastaan, kun turvapaikanhakijoiden suuri aalto viisi syksyä sitten Suomeen saapui. Etenkin sosiaalisessa mediassa kommentointi oli paikoin hyvin asiatonta.
Nälkäpäivän kerääjille on annettava työrauha jo vaikka vain siksi, että suunsoittaja voi itse olla avun tarpeessa jonain päivänä: varat tämänkin syksyn Nälkäpäivässä kerätään katastrofirahastoon, josta apu ohjataan sinne, missä tarve on: edelleen ruokapulasta eteläiseenkin Afrikkaan, mutta toisaalta tarve voi olla myös hyvin lähellä. Katastrofirahaston varoin avustetaan esimerkiksi tulipalon uhreja kotimaassa. Esimerkkejä tästä ei tarvitse etsiä kaukaa: Perniössäkin paikallisosasto on ollut auttamassa kotinsa tulelle menettäneitä uuden alkuun.
Moneen liittyvä koronavirus lisää sekin osaltaan avun tarvetta. Nälkäpäivän lahjoituksin avustetaan esimerkiksi Kreikan ja Turkin pakolaisleireille, missä kyse on suomalaisittain katsoen hyvin arkisesta asiasta, joka meille on itsestäänselvyys: leireille tarvitaan niin käsienpesuvettä, saippuaa kuin käymälöitäkin. Avun tarve ei ole 40 vuodessa ainakaan vähentynyt ja tuskin se koskaan loppuukaan. Ei myöskään kotimaassa.
