Merja Manninen (vas), Pirjo Saarinen ja Janica Katajainen tuntemattomaksi jääneen omenapuulajikkeen äärellä. Syötävää saadaan tästäkin puusta.
Merja Mannisen Saarnitiellä sijaitsevaa rintamamiestaloa ympäröivältä tontilta löytyy toistakymmentä omenapuuta. Suurin osa niistä on jo yli 60-vuotiaita. Kun kolmevuotias Manninen muutti taloon vanhempiensa kanssa 1960-luvun alussa, omenapuut olivat vielä kovin pieniä.
– Äitini istutti vielä lisääkin taimia. Itse pidän nykyään eniten siitä, kun omenapuut kukkivat toukokuussa. Minulle kävi niin, että kun nuoruudessa teki omenoista niin paljon, niin innostus ei ihan samanlaisena säilynyt myöhemmin, myöntää Merja Manninen.
Se sijaan Mannisen vanhin tytär Pirjo Saarinen ei ole vieläkään kyllästynyt omeniin ja niiden säilömiseen.
– Pakastimesta alkavat omenat loppua, nyt pitäisi saada lisää. Mieluiten pakastan lohkottuja omenoita, hän totesi sunnuntaina äitinsä luona.
Juuri nyt pihapiirin omenapuut ovat alkamassa tuottaa parasta satoaan. Sadosta odotetaan hyvää. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto arvioi, että tänä vuonna päästään noin kahdeksan miljoonan kilon kokonaistuotantoon.
Angelniemellä omenoita ammatikseen viljelevä Paula Achrén on jo aloittanut syysomenoiden poiminnan.
– Nyt poiminnassa ovat aikaiset syyslajikkeet, kuten Make ja Valkea kuulas. Aika lailla samanlaisessa tilanteessa ja aikataulussa ollaan kuin viimekin vuonna. Aikaiseksi vuodeksi tätä voisi kyllä sanoa, arvioi Achrén.
Saarnitiellä Pirjo Saarisen miesystävä on miettinyt, että hän voisi kokeilla omenasiiderin tekoa. Raaka-ainetta kun löytyy yli oman tarpeen Saarisen suvusta.
Merja Mannisen toisen tyttären Mäntytiellä asuva tytär Janica Katajainen on saanut myös oman nimikkopuunsa. Hän nautiskelee samojen omenapuiden sadosta jo viidennessä sukupolvessa. 60-luvun alussa taloon nimittäin muutti myös Merja Mannisen äidin isä.
Koko juttu 20.8. painetussa lehdessä.
