Kuluvalla viikolla on yksi aihe yli muiden. Suomi siirtyi historiallisestikin tarkasteltuna uuteen aikaan maanantaina, kun hallitus julkisti toimenpideohjelmansa koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Keinot koskettavat käytännössä jokaista suomalaista, ja omat varotoimensa pitää muistaa heidänkin, joita 19 kohdan lista omasta mielestä ei koske. Ohjeet ja rajoitukset ovat tällä haavaa voimassa 13. huhtikuuta asti.
Viimeisetkin tökeröt vitsit huulipunahallituksesta voidaan unohtaa: ongelmaan tartuttiin todennäköisesti riittävällä jämäkkyydellä. Kaikentietävillä some-palstoilla kysyttiin toki, miksi esitys tulee vasta nyt, mutta jälkiviisaus on tällaisissa asioissa ilmeisesti luonnonlaki.
Tavoitteena ei ole toki yksistään tartuntojen määrän vähentäminen vaan myös terveydenhuoltojärjestelmän ylikuormittumisen estäminen. Tietoa viruksen etenemisestä tulee jatkuvasti lisää ja ennusteita päivitetään, joten seurattavaa aiheessa riittää.
Seuraukset ovat näkyneet arjessa heti tiistaista lähtien: tunnelma eteläisessäkin Salossa on ollut suorastaan aavemainen, kun koulut ja kirjastot pitävät ovensa kiinni, liikenne on vähäistä ja käytännössä kaikki harrastus- ja kulttuuritoiminta on jäissä. Voi vain kuvitella, millaista päänvaivaa esitysten peruminen aiheuttaa esimerkiksi teattereissa, missä yhteen produktioon sitoutuu iso joukko tekijöitä tiettynä ajankohtana.
Paniikkiin ei ole syytä, mutta ohjeet on syytä ottaa vakavissaan. Esimerkiksi ohjetta yli 70-vuotiaiden pitäytymisestä kotona ei varmastikaan ole annettu turhaan ja tiedossa on, että iäkkäämmille ihmisille sairaus voi olla todella vakava. Ensimmäisellä viikolla on vielä vaikea sanoa, millaisia pulmia ja haasteita eteen lähiviikkoina tulee esimerkiksi koulunkäynnin ja erilaisten asiointien suhteen.
Huvitustakin ovat herättäneet uutiset ruoan ja muiden päivittäistavaroiden hamstrauksesta. Siihen ei ole syytä. Ruoka ei ole loppumassa eikä ongelmaksi voi laskea sitä, jos oma mielituote on kaupasta hetkellisesti loppu.
Haastatteluja tehtäessä on Perniönseudun Lehden toimituksessa yllättänyt tietty lämpö ja optimismi, jolla asiaan suhtaudutaan. Kaiken vakavuuden ohella on syntynyt hyvin äkkiä uudenlaisia auttamisen tapoja ja palveluja. Paljon on auki, mutta henki tuntuu olevan se, että tästä kyllä selvitään. Ehkä jo kesemmällä selviää, mitä tapauksesta opittiin – ja ehkä ainakin hetken aikaa muistetaan se, mikä oli olennaista. Poikkeustila asettaa haasteiden eteen, mutta myös yhdistää.
