–Arjesta minä pidän, ja siitä että on tylsää. Saa olla ja tuumailla. Tylsyys on kovin aliarvostettua, Edu Kettunen miettii hiljaisena aamupäivänä kotonaan Kemiössä.
Toisaalta mies myöntää, että hänen oma arkensa ei ole ollut kahdeksasta neljään-rytmissä oikeastaan koskaan.
–Meikäläisen arkihan on sitä, että mitä vaan voi tapahtua koska vaan. Totta kai olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä mitä haluan, mutta on senkin eteen töitä saanut tehdä ja välillä on ollut taloudellisestikin tiukkaa.
Hiljaista alkuviikkoa toisaalta seuraa kahden keikan viikonloppu. Perjantaina mies nousee lavalle Hämeenlinnassa, lauantaina Turussa. Takana on rupeama työtä omassa studiossa; Kettusen tuore pitkäsoitto Kaivo aavikolla julkaistiin lokakuun alussa. Nyt ilmestynyttä albumia Kettunen kuvailee pienimuotoiseksi, aiempaa hiljaisemmaksi ja vakavammaksikin. Kantava teema on yksinäisyys, jota tarkastellaan monelta kantilta.
–Yksinäisyys on monelle ongelma ja enemmänkin. Siitä voi tulla ihmiselle koko elämä, Kettunen puntaroi.
Keskeistä on erottaa käsitteinä yksinäisyys ja yksin oleminen, saati yksin viihtyminen. Kettunen työskentelee paljon yksin, mutta sanoo ettei ole vähässäkään määrin yksinäinen.
Vuodet kuluvat ja niitä voisi juhliakin: Kettusen ensimmäisen oman LP:n ilmestymisestä tuli kuluneeksi 35 vuotta. Hän naurahtaa, että ensimmäisen levyn kuuntelemisessa on tiettyä tuskaa.Toisella oma ääni ja tekemisen tapa olivat jo alkaneet löytyä.
Kettusen omia kappaleita kuvataan usein tarinoiksi, mutta hän on eri mieltä. –Ennemmin nämä ovat kuvia jostain. Juonen keksimisen kanssa olen niin huono. Voin lukea illalla dekkaria ja siinä pysyn kärryillä, kun itse luen, mutta jos katson telkkarista saksalaista poliisisarjaa, en pysy yhtään mukana, hän veistelee.
Edu Kettusen luona kylässä käydään 17.10. lehdessä.
