Ari Sirkiä sen tietää: jos tekniikka on pettääkseen, se tapahtuu todennäköisesti väärään aikaan. Kuten silloin, kun roudarin on nukuttava yö keikkabussissa. Lämmityslaite alkaa piiputtaa sinä yönä, kun on pakkasta 25 astetta.
–Ja vaikka se huutaisi miten, seinä on silti huurussa. Siinä on pakko vaihtaa välillä paikkaa kaverin kanssa, Sirkiä sanoo.
Nyt tilanne jo naurattaa, aikanaan ei. Sitä on Sirkiän työura ollut: pitkiä työputkia, lyhyitä unia, kaluston korjausta ja kummalliseen aikaan tulevia puhelinsoittoja.
Perniön Tuohittuun asettuneesta Sirkiästä voisi puhua roudarien konkarina. Hän on ollut toteuttamassa noin seitsemäätuhatta tapahtumaa tai tilaisuutta. Viime viikolla valtakunnallinen Audiovisuaalinen toimiala ry eli Avita palkitsi Ari Sirkiän elämäntyöpalkinnolla.
Sirkiä on toteuttanut vuosien mittaan äänentoistoa esimerkiksi Ruisrockiin ja Pori Jazziin ja venynyt moneen: alkuvuosina hän kuskasi muun muassa Mattia ja Teppoa, 80-luvulla kiersi toteuttamassa tekniikkaa muun muassa turkulaisten Fabricsin, Boycottin ja Broadcastin keikoilla. Ajan bändeistä yksi oli yli muiden: Dingo sai aikaan ennennäkemätöntä hurmosta.
–Se oli uskomatonta. Neumannia piti tuoda takki pään päällä läpi yleisön lavalle. Häneltä yritettiin repiä hiuksia päästä ja sen näki, että se oli hänelle pelottavaa, Sirkiä muistelee.
Takavuosina esimerkiksi lauantai-iltana saattoi tanssilavalla sähkön jännite laskea yhtäkkiä, kun maatiloilla pistettiin lypsykoneet päälle.
–Somerolla tippui jännite 170 volttiin ja digitaalinen kaiku ei toiminut. Appiukko tiesi, että siellä on pantu kuivurit päälle vähän joka tilalla. Soitin verkkoyhtiöön ja sieltä katsottiin, että onpa kova kulutus. Kaveri lupasi laittaa lisää virtaa ja sanoin, että kello sen ja sen jälkeen saa taas ottaa pienemmälle, Sirkiä naurahtaa.
Koko juttu 10.10.lehdessä!