Kuluva viikko on kansainvälinen ilmastoviikko, eikä voi väittää etteikö asiasta olisi ainakin yritetty keskustella. Isosti asiaa on käsitelty YK:n ilmastokokouksessa ja paljon huomiota on saanut ruotsalainen Greta Thunberg, jonka tulisen puheenvuoron on arvioitu jäävän historiaan, olkoonkin että nuorta aktivistia koskeva kommentointi on ollut paikoitellen ala-arvoista.
New Yorkista ja suuresta mielenosoituksesta on kartalla ja henkisestikin ehkä pitkä matka syksyiseen Suomeen ja eteläiseen Saloon, missä ilmastotekoja tehdään muutamaa pykälää pienemmässä mittakaavassa: esimerkiksi tässä lehdessä parantamalla rakennusten energiatehokkuutta ja asentamalla aurinkopaneeleja.
Suomi on ilmasto- ja ympäristöasioissa varsin hyvässä jamassa, mutta pohjoinen sijainti, pitkät välimatkat ja monenlaisen kuluttamisen mahdollistava korkea elintaso nostavat hiilijalanjäljen kansalaista kohti suureksi.
Suomalaiset ovat maailman mittakaavassa pieni joukko, jonka tekemisillä ei kokonaisuudessa ole isoa merkitystä. Silti voisi ajatella, että on itseisarvona tärkeää pitää huolta luonnosta ja ympäristöstä ja kuluttaa harkiten siinä missä yrittää pitää muutenkin rimaa korkealla – ei vain vedota siihen, että joku muu kuitenkin saastuttaa. Kukaan ei ole kieltämässä sauna- eikä pihvipäiviä eikä bensanpolttoa, mutta esimerkiksi omia kulutustottumuksia ei aina ole pahitteeksi tarkastella, olipa motiivi mikä hyvänsä.
Ympäristöpulmat ovat siitä kimurantti kysymys, että ne eivät noudata valtioiden tai maanosien rajoja. Onneksi rajalle eivät pysähdy myöskään hyvät viestit ja osaaminen: se jo tiedetään, että energiantuotannossa ja teollisuudessa ovat kipeimmin muutosta tarvitsevat kohteet. Suomessa voisi olla tähän liittyvää osaamista, joka viedään sinne, missä ympäristöasiat eivät vielä ole yhtä hyvin huomioituna. Siellä, missä päästöt ovat suurimmat, on mahdollisuudet myös tuntuvimpiin päästövähennyksiin. Esimerkin näyttäminen voi olla yksi porkkana.