Ensi viikolla vietetään hävikkiviikkoa. Syy on selvä: ruokaa menee roskiksiin melko lailla. Kampanjan mukaan pelkästään kotitaloudet heittävät Suomessa menemään jopa 160 miljoonaa kiloa ruokaa. Kansalaista kohti hävikkiä tulee 20-25 kiloa.
Ehkä ihme ei ole, että kotikeittiöt pitävät kyseenalaista kärkipaikkaa: ammattikeittiöissä hävikki on suoraan pois katteesta ja syöjien määrät ja annoskoot tiedetään hyvin. Esimerkiksi kouluissa kyse on nimenomaan monia huolettavista yhteisistä varoista ja kouluissa työtä hävikin pienentämiseksi onkin tehty määrätietoisesti. Perniön yhteiskoulussa on laskettu, että päivässä hävikin arvo on 75-100 e. Varovasti laskien vuositasolla hävikin arvo on toistakymmentätuhatta euroa. Sitä, mikä hävikin arvo kaikesta tehdystä työstä huolimatta koko kaupungissa on, voi miettiä.
Toinen ääripää lienevät buffet-ravintolat, joissa kerran maksettu ruoka muuttuu edelleen kovin monen mielessä arvottomaksi: sitä otetaan liikaa ja jätetään surutta lautasille. Asenteessa on jotain vanhanaikaista.
Yhtä lailla kodeissa on kyse selvästä rahasta, kun ruokaa päätyy jätteisiin. Suunnittelu ja tähteiden käyttö ovat avainsanoja asiaan puuttumisessa. Kukapa tv-kokki lanseeraisi suosikkiohjelman, jossa kokataankin niistä aineista, mitä kulloinkin kansalaisten kaapeista löytyy.
Erityisen ristiriitaiselta hävikin määrä tuntuu, kun moni kantaa jatkuvasti enemmän huolta ympäristöarvoista ja kestävästä kehityksestä. Yli sata miljoonaa kiloa ruokaa on aika monta jakelukuorma-autollista ja aika monta kylmäkonttia – ja aika monta jäteautoa tien päällä. Sekä aika monta periaatteessa turhaan viljeltyä peltohehtaaria.
Moni vielä muistaa ahtaat ajat nähneiden asenteen; ruoan heittämistä pois välteltiin viimeiseen asti, kun todellinen niukkuus oli kerran nähty. Tänä päivänä eletään yltäkylläisyyden keskellä, mutta isoisoäidin ohjeet voivat silti olla yllättävän ajankohtaiset.
