Helsingissä on viikon ajan ollut ylimääräistä hulinaa, kun pääkaupungissa vietetään seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta ja tasa-arvoa juhlistavaa Pride-viikkoa.
Viime vuonna päätöskulkue keräsi jopa satatuhatta osallistujaa, joten pienestä tapahtumasta ei ole kyse.
Helsingissä on viikon ajan ollut ylimääräistä hulinaa, kun pääkaupungissa vietetään seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta ja tasa-arvoa juhlistavaa Pride-viikkoa. Viime vuonna päätöskulkue keräsi jopa satatuhatta osallistujaa, joten pienestä tapahtumasta ei ole kyse.
Julkisesti eniten on väännetty siitä, miten kirkon tulee näkyä tapahtumassa; luterilainen kirkko on Priden virallinen yhteistyökumppani. Niin pitää ollakin; kirkon sanoma kuuluu kaikille ja tasa-arvon edistäminen jos mikä on kirkon tehtävä. Yhtä lailla esimerkiksi yritysten mukana olo kertoo halusta edistää yhdenarvoisuutta.
Soraääniäkin on kuultu; ainakin keskustelupalstoilla annetaan hyvinkin alatyylisiä kommentteja tapahtumasta ja kyseenalaistetaan juhlasta uutisointikin. Selvää toki on, että suuri tapahtuma tärkeän asian ympärillä on uutisaihe jo sinällään. On vaikea nähdä, miten tapahtuma olisi keneltäkään pois.Totta on, että seksuaalisten ja sukupuolivähemmistöjen osa on viimeksi kuluneina vuosikymmeninä parantunut; paljon sellaista, joka takavuosina oli kohun ja piilottelun aihe, ei nykyään aiheuta edes olankohautuksia.
Paljon on silti tehtävääkin, kuten esimerkiksi edelleen sangen hiljakkoin translaista ja adoptio-oikeudesta käyty keskustelu osoittavat. Ihmisiä on moneksi ja ehkä haavekuvissa siintää maailma, jossa laaja sukupuolisuudenkaan kirjo ei enää hetkauta ja Pride tekee itsensä tarpeettomaksi. Siihen voi kulua vielä sukupolvi.
Sitä odotellessa on mielenkiintoista seurata, miten saman viikon aikana juhlitaan ja tuodaan asiaa esille muuallakin kuin Helsingissä. Isoissa kaupungeissa tietysti, mutta yhtä lailla pienemmilläkin paikkakunnilla on järjestetty Pride-tapahtumia.
Hyvä niin: paikkakunnan kokoon katsomatta pitää jokaisen saada olla oma itsensä.