Tämän viikon lehteen osuu sattumalta kaksikin uutista, joissa kerrotaan omalla tavallaan merkittävien paikallisten rakennusten päätymisestä uusiin käsiin.
Teijolla Punaportti on kiistatta osa alueen teollisuushistoriaa; aikaisemmin ammattiosaston omistama tila on jatkossa kyläyhdistyksen omaisuutta ja näin kaikkien kyläläisten käytössä. Kärjistäen voisi ajatella, että välttämättä paljoa ei muutu: takavuosina varsin monella kyläläisellä saattoi olla kytkös ammattiosastoon.
Toinen rakennus on ainakin ulkonäöltään monelle tuttu: Perniön aseman työväentalo siirtyy VPK:n omistukseen ja talon ylläpitoon tulee näin entistä leveämmät hartiat.
Teijon alueen kyläyhdistystä ja palokuntaa yhdistää ilmeisesti ainakin yksi piirre: molemmat ovat aktiivisia toimijoita, mutta varsinaista suurta omaisuutta niillä ei ennen tätä kevättä ole ollut. Toivoa sopii, että uuden toiminnan myötä mukaan tulee myös uusia tekijöitä, kuten yhdistysten puolella uumoillaan. Oman talon pitäisi olla mielenkiintoinen haaste ja monenlaisen tekemisen mahdollistaja, ei rasite.
Myynti- ja lahjoitusuutiset kertovat siitä, että vaikka ajat muuttuvat, kaikki ei muutu. Vanhoja yhdistyksiä tulee tiensä päähän mutta tässä päivässä on omat toimijansa ottamaan koppi ainakin talosta. Tuskin nykyään kukaan enää nikottelee talojen historialle, vaan entisen metallimiesten tai työväen talon katon alle tohditaan tulla puoluekantaan katsomatta.
Paljon arjen kommunikaatioita ja palveluja on verkossa, mutta palokunta- ja kylätoimintaa ei oikein voi hoitaa vain etänä ja virtuaalisesti. Edelleen tarvitaan yhteisen kohtaamisen ja tekemisen paikkoja.
