Mone nuare flika haave ol enne, et jos saisis olla juhanusmorsjane. Nykysin katota enemä erikoissi päivämääri häitte ajaks niinku 20.07.2007 ja muit simmossi. Ja häihi satsata iha mahrottomast raha ja vaiva. Ainaki vuas enne täytty ruveta suunnittelema ohjelmi ja vaattei ja kaikki järjestelyi. Joskus ne järjestely ottava niin kovil, et pariskunt luappu koko hommast ja pistetä lopulisest seljä vastuksi ja lähretä kävelemä eri suuntta.
Aika paljo helpomal päästi enne. Juhanus ol jo muutenki simmost juhlava aikka, et ei siin niit valmistelui nii kovin paljon tarvittukka. Sirenpuska ja juhanusruusu kukostiva ja mailm ol kaunemillas. Morsjame oliva kans ain kovin kaunei, vaik he muuto oliva iha tavalise näkössi nuari ihmissi.
Jos hää piretti jossa seurojentalos tai pirtil, nii sanotti, et siäl ol oikke suure hää. Ku ei sillon kaikil ollu mittä kulkuvehkei, nii ei kaik päässy kirkkon kattoma vihkimist, mut sit mentti sin talol, misä juhla oliva ja menttinki oikke sakil.
Keskel juhlasali ol tellätty kaffepöyt ja siin ol voileippi ja sit monttalai makja pulla ja tiätyst se hääkaakku. Ku kaik oliva kaffes juanu, nii pöyt korjattin pois, et saattin tanssamisel tila. Joku apumiäs tul paperpus kouras ja rupes huiskima perunjauhoi permonol. Liukast tul ja loppuehtost ihmisten kenkä ja pöksylahke ja morsjame hamehelma oliva valkose tomun peitos.
Rauhasen Paavo men laval ja istus karmistualil. Hää nost haitarin polvelas ja ot oikke rehvakka aseno. Ei hää mittä kiirut pitäny se alottamise kans. Näyt niiku hää olsis oikke nauttinu siit, ku ihmise vahtasiva ja orottiva, et mikä häävals siält mahta tulla. Ku hää ol aikas kohenellu olkpääremmejäs, nii kyl se Metsäkukkia siält rupes soima.
Siin oliki sit kylämuijil monttalai kattelemist. Sitä morsjame vyätäröympäryst pruukatti syynätä, et näkkyk mittä, onk tullu kiiru vai ei. Ja kummot se valssamine luanistu. Vihkipari jännit niin kauhjast, et he melkken tutisiva. Morsjane ol valkone nii naamaltas ku vaatteltaski, vaikkei häne jalvojas näkynykkä. Sulhase askela kyl näkysivä, mut hyvi hee ylensä siit selvisivä, ku ens vauhti pääsivä.
Seurava valssi läksivä sit vanhema ja hee oliva sihe aikka jo tavalise kankjoi ja koppuraissi, vaikkei he ollu viäl ku hiukan pääl viirenkymmene. Vuassie raskas tyä ol lyäny leimas. Sit jos viäl vanhmam ja pappast tuliva valssama, nii ihmise kattosiva, et kattoka, heekki tuliva jaa koittama.
Aika pia ol permot väkke täys ja seinävierusämmil ol taas vahtimist, et kuka tanssa keneki kans ja kuimont kertta see jo o sitä sama hakenu. Onk se oma muijatas hakenu ollenka noi mont kertta, ku tota vanhapiikka, minkä kans hää enne friijustel.
Ai ai sentä, kyl siin tuvas mahta sanomist tulla, ku koti kerkkivä.
Mone äijä läksivä hiljaksi hiippailema ulos ja vinkkasiva sulhaselki, et tules vähä tupakil ja isketti silmä. Ämmä oliva tarkkana, et nyy nährä, ketä siin huushollis tule jöötä pitämä. Jos sulhane meinas lähte äijien kans ulos, nii joku morsjane nappas hihast kiine ja sanos, et sää ei men mihenkä. Siit tiäretti, et jaaha, toi poik onki jääny tossu al.
Mut joku morsjane istus vaa hiljaksi ja koit näyttä iloselt, vaik hää sai vaa orotta, et joku muu tanssa hänen kansas, ku sulhasmiäs häipys koko ehtoks äijäporukka. Jos hää ol viäl menos kotiminiäks, nii hänel ol kova paik eresäs muutenki. Ei sillo mihenkä häämatkoil mentty, moni joutus aamust koht navettatöihi ja sitä rumpa sit jatkus ja anopi arvostelu kaupanpääl.
Simmostaki sattus, et vanhmam men ulos ja sanos sulhasel, et sisäl siit ja heti paikal, niinku olsis jo, morsjames kans tanssama. Poja ol pakko totella, ku muute vanhmam olsis voinu vaik vettä korvil siin äijie nähre, ol hää vaa simmone muar.
Sulhane tul sit sisäl ja pitel vähä ovenpiälist kiine, virvokkei ol nautittu. Paavo haitarist läks Sinitaivas ja sihe hää sai morsjames viätty, mut jenkan platkutust hää ei enä pystyny menemä, polve oliva jo see verra fletku.
Jossa välis lauletti morsjamel Sä kasvoit neito kaunoinen ja joku vois piäne puhenki pittä. Niitte aika sit naise kaivoiva nestuukejas framil ja pyhkisivä silmiäs. Kyl häis ain hiukan parkkukki täytty, ei ne muuto mittä ol.
Kirkos oliva jo molema tuleva anopi vetistelly niinpal, ettei he tiätäny papin puhestaka mittä.
Ei sillo sen kummemppa ohjelma ollu eikä kaivattukka. Ihmise jutteliva keskenäs ja syynäsivä, et kenest mahta seurava pari tulla. Paavoki huilas välil ja joku naise kävivä pihal vahtimas, et eisunka meijä äij ol vaa ruvenu viinan kans läträmä, ettei tul peräst mittä häpjä.
Sihe aikka ei viäl tiäretty kaikist ulkomailt tulleist häätavoist niinku morsiusvihko heittämisest pää ylitte ja muist kommervenkeist. Kuka ny kallist kukkapuska olsis ruvenu paiskelema. See viättin koti ja toise pistivä see vaassi, et sitä sai katto sit hiukan kauvemi. Joku taas pist seen kuivama ja se roikkus seinäl vihkikuva viäres vuoskymmeni. Siin se sit hiljaksi hapertus niinku vihkipariki.
Mantar