Suomen lounaiskolkasta on kuin varkain tullut monenlaisen ruoan ja juoman alkulähde. Viljava ja vesistöjen läikittämä alue on ollut perinteisesti vahvaa alkutuotannon aluetta, mutta viime vuosina erilaisten tuotteiden jalostaminen on nostanut entistä vahvemmin päätään.
Asiaa voi tarkastella karttaharjoituksen kautta. Jos Perniöstä vetää ympyrän tunnin matkan säteelle, sattuu tämän ympyrän sisään pitkä lista esimerkiksi panimoita, leipomoita, juustoloita kuin liha-alankin yrityksiä. Näillä näkymin näyttää myös siltä, että uusiakin yrittäjiä on edelleen alalle tulossa.
Osaltaan tämä tukee alkutuotantoa; yritykset tarvitseva toki raaka-aineita ja useimmiten johtoajatus on paikallisen tai ainakin kotimaisen käyttäminen.
Monesti tuotekehittelyssä on mukana selkeää innovointia – vanhan toistamisesta ei ole kyse, vaikka tavallaan ympyrän voi nähdä sulkeutuvan: aikanaan tuotanto oli lähellä kulutusta ja esimerkiksi juustoja on tehty Perniössä vuosikymmeniä sitten useammassakin meijerissä.
Kaupan keskittyminen ja elintarviketuotannon jääminen suurten toimijoiden käsiin huolettavat ainakin puheissa. Pienet toimijat ovat vaihtoehto tälle kehitykselle; tuotteet ovat ehkä hintavampia mutta entistä useammin niistä ollaan valmiita maksamaan. Esimerkiksi pienen leipomon leivän vertailu supermarketin tarjoustuotteeseen on joka tapauksessa turhaa, ostamisen perusteet ovat toiset. Molemmille näyttäisi löytyvän asiakaskuntansa.
Kerrannaisvaikutuksetkin ovat merkittävät; alkutuotannon lisäksi pienet alan yritykset myös työllistävät jatkuvasti enemmän ihmisiä niin suoraan kuin välillisestikin. Toimeliaisuus synnyttää toimeliaisuutta.
Ruoka on pikkuhiljaa myös yksi sivujuoni jatkuvasti kasvavalla matkailualalla; elvytettävän Kuninkaantien reittiä voi kohta seurailla melkeinpä herkulta herkulle.
