– Pois ratalt, heti paikal! Se ol tuttu koment ratavarren kakaroil.
Tieretti, et pysäkihoitajan kuulus virkas pualest huutta. Kiltist menttin pois, mut koht olttin taas uurestas ratal, ku kaik muukki siäl kulkiva.
Asemie ja pysäkkie viäres olevas kyltis ol, et Radalla kulkeminen sakon uhalla kielletty.
Kakara kävelivä kiskoi pitki ja kilpailiva kuka pitemäl päässe ennenku putto. Jos joku ol nii varoisas, et taskun pohjalt löytys viispennine, nii tul kiusaus pistä se kiskon pääl. Ku juna ajoi ylitte, nii se ol sit nii siljä ja plittuskaine, et ei sil enä kaupast lakritspötkö saanu.
Suvisse aikka flika tykkäsivä vilkutta päivänkakkarpuskan kans, ku veturmiähe nojasiva ikkunist ulos. Kyl ol kiva, ku joskus hee nostiva lakkitas ja vetivä pilli soima.
Höyryveturi pitivä niin kova äänt, et siit kerkis hyvi alt pois, mut jos kurvin takka kuulus kimakamp vislaus, nii sillon tul kiiru. Siält tul rata-auto. Se ol must pikkuauto, mikä kulk kiskoi pitki. See tul hiljasel äänel ja kova faartti , tiäretti, et siin mene herroi.
Ratal kulkemine ol lais kiälletty, mut yhrel ratavahtil ol omi lakipykäli. Sihe aikka ol paljon kulkumiähi liikkel ja hee kulkiva paljo rata pitki.
Jos kulkumiäs tul topparoikan kohral, sanos päivä ja vaihroi jonku sana ohimennesäs, nii hää sai jatka matkatas rauhas. Mut jos se kulkevaine oliki simmone juupel, et meinas mennä puhumat ohitte, nii ratavaht nappas kraivelist kiine ja ei muut, ku luiskast alas vaa. “Ei toisten tyämaal tult nii et ei tervetet.”
Toisel ratavahtil ol oma konstis. Hää kulk vähä luvattomil friiureisuil. Hää sanos koto, et mestaril on taas jotta asja mul. Mun täytty mennä Koskel käymä. Hää nous pysäkilt ehtojuna ja men sama soitto toiselt pualelt ulos ja juaks mettä, misä morsjane jo orot. Ku myähäsjuna tul, nii hää kiipes metän pualelt juna ja tul rennoste alas pysäkil.
Koske reissu tul taas tehryks.
Tuppi piisas
Vahtituppi oliki ratavarres ain muutaman kilometrinpääs. Koristelise asemarakenukse ja vahtituva oliva keisariaikassi rakenuksi ja nee oliva kaik saman tyylissi. Kotalaro ja Koske rakenuksi ei enä ol, mut Ervelän pysäk ja Perniö asema ova jälil, mut muus käytös.
Niihin kuulus enne naveta ja kaik ulkorakenukse, mut ei mittän pelloi.
Ku ratavahteil ol ylensä pari lehmä, nii heitil ol kova tyä haali vikattimen kans heini ratavarssilt ja ojanpenkoilt, et lehmä selvisivä talve ylitte.
Heinkuarma kuljetetti sit resinan pääl koti. Resina oliva valla verrattomi kulkupelei, niil kuljetetti mitä vaa. Jos pist kaks resina perätyksi, nii siin men vene ja muu isoma mööpeli. Ku kaupunkilaistäti tul kylä, nii mentti asemal vasta, täti ja kapsäk resinan pääl ja sit mennä vemputetti, nii et hamehelma liahusiva.
Pohjoses joku terveyssisar kuskas resinan kans sotalapsi Ruattin pualel. Sota-aika resinal ajetti erestakasi, ku täytys vahti, ettei desanti ollu katkassu rata.
Pommikone vainosiva juni. Se ol kamala paik, ku talvisora aika kovas pakkases juna seisat Ervelän kurvi pommikonet pakko. Aamuhämäris juna ulvos karkjal pillil, mikä tarkot, et on hätä. Nee matkustaja, ku kykenivä, hyppäsivä umphankke ja möyrisivä mettän piilo.
Lunt ol paljo ja huuto ol kauhja. Viäreises tuvas osa porukast juaks kellari, piän poik seisos filti sisäl perunlaaris.
Sil kertta juna onnistus eksyttämä pommikone. Koske asemarakenust pommitetti ja sin osus muitaki pommei. Siäl ol paljon puupinoi ja sin purotetti palopommei. Vahris oleva miäs nappas pommien kahvoist kiine ja paiskas ne pitemäl, ettei halkopino syttyne palama.
Siäl hankes ne roihusiva niin kauva, ku polttoainet piisas.
Ku pitkäl ja lakjal rataosal tul kone pääl, nii siin ei auttanu muu, ku resin ratapenkal ja miäs ojarumpu sisäl. Niist koneist amputtin kans, ei vaa pommitettu.
Ratatyä ol raskast, ku kaik tehtin käsipelil. Mut ol joku homma kivaki. Ku pääs lumiauran pääl, nii siin tarvitti vaa tarkkut. Ylikäytävi ol vähän pääst ja paikalise tiesivä minkä kurvin takka taas tule. Juur enne ylikäytävä aura ylös, hiiop, ettei vietty ylikäytävä mennesäs ja taas äkki
vauhris ylikäytävä jälkke aura alas.
Nuaremil miähil ol toinenki kiva homma, ku pääs ajama Morri. Se ol oikjalt nimeltäs More eli moottorresin. Teijon tehras tek niit yhte aikka. Siin ol nel pyärä ja kovalevyst tehty koppa, mihe mahtus ussemppi miähi kyytti ja Volkswageni moottor. Se ol niin painava, ettei sitä pystyny nostama, mut se käännetti oman kääntöpöyrän kans ympärs ja sit lykättin talli tai toisel raittel pois juna erest.
Sen kans ajettin paljon Pohjankuru ja Paimio välil. Yks nuar miäs ajoi sen Turkku hualtonki yksinäs.
Joka asemal täytys tiarustella junasuarittajilt, et onk reitti selvä.
Kerra ratavaht ol pistäny paukkupanokse kiskol, et juna tiättä hiljentä vauhti. Mut Morrin kans kulkeva ajoiva sen pääl ja luuliva viimese päiväs tulle, ku kuulus simmone tymäys, et meinas koko kovalevykop lenttä ilma. Ei veturi al mikkän piän tussaus olsis tuntunu.
Resinoi kitkutetti
Kolmpyärässi resinoi kitkutetti ain käsipelil etteskesi, mut Ristinkulma ratavaht ol ostanu itteläs Tuntur-mopo ja hää meinas, et olsis helkkarin kiva, ku resinaski olsis tämmöne moottor. Ei siin sit muut, ku yks paikaline miäs hitsas resinan kylkke mopomoottori ja sil menttin köykäsest piremppiki reisui.
Valtio hommis kaikil ol komja virkapuvu tai ainaki se koppalak, misä ol kokart. Yhte aikka sen kans pääs viinakaupas jono ohitte. Se ol sitä aikka, et jos ost konjakpotu tai muut fiinimppä tavara, nii myyjä rullas potu paperi sisäl ja sanos “olkaa hyvä”. Tavalise kirkkaviina ostajal paiskatti pottu tiskil simmot, et hyvä ku ehjän pysys,ei paperist tiettoka, siin o.
Junis ol enne postivaunu ja päivän posti tuliva säkeis asemil ja pysäkeil. Ihmise keräntysivä hyvis ajois pysäkil juna varttoma ja posti hakema. Siin sit nähti ketä nousse juna ja ketä tule.
Ja ku posti jaetti, nii nähti mitä lehti mihenki tuppan tule ja kuka sai kirjen tai paketi. Yksityisyyrest ei kukka ollu juttuka kuullu.
Nuare kokontusiva polkupyäries kans ehtojunal, “juna päästämä.” Hee seurasiva taas vuarostas ketä siin junas kulk ja tiätyst treffasiva toissias.
Klasi ja puteli
Ku ihmisil ol enne paljon keuhkotautti ja tupakäijä yskisivä ja räkisivä, nii orotushuaneis ja junis ol sylkykupei. Seinäs ol kylt “Älä sylje lattialle. Spotta ej på golvet”. Junavaunus ol ove viäres tellinkis vesikaraf, siin ol klasine kork ja pari juomaklasi kumolas, jos matkustavaissi satuis janottama. Nee pitivä kova kilinä, ku juna heilus. Niitäki ihmissi on viäl henkis, ku ova siit putelist ja klaseist juane.
Junas ol sit konnarvaunuki. Siäl ol kamina, minkä pääl sai vaik kaffet keittä. Sen kamina viäres ol taas kyltis ohje,”Konduktöörivaunun kamiinaan ei saa laittaa puita enemmän kuin sinne mahtuu.”
Sillon, ku ratoi rakenetti, Suames ol kova aikka. 1860-luvul ol pahoi katovuassi ja ihmissi kual tuhansittais nälkkä. Keisar tykkäs, et Riihimäen – Pietari rata rakentamine ol parast appu. Snellmanni miälest nälkkänäkevä ihmise olsiva tarvinu jotta muut appu, ku raskast ratatyät. Häne erotetti sit senatist, ku hää vastust keisari.
Ratatöis friskil miähel maksetti 80 penni päiväs ja heikomp ja kräpelimp miäs sai 50 penni. Talolise majottiva heitti permonoiles viäri viäres ja annoiva aamul puurokupilise ja ehtol sopahuitu. Monen tiänsti menivä sihen korttermaksu eikä nälkkäsel kotoväel jääny mittä lähetettävä.
Sillo ei ollu ruakahävikki, kaik syätti, mikä hiukanki ruakka muistut. Jos ei sit lasket hävikiks sitä, ku piikaflik onnistus joskus salapitte sujauttama leivänkannika jonku nuaremiähe tasku eväks.
Joku oliva lähtene perhekunnittais ratatöihi. Jos ei pikkupoik pärjäny viäl kiffelivarres, nii hää sai mennä äitis ja muitte naisten kans kiviaitta latoma. Niit airanpätki on viäläki näkyvis. Ku “vuonna kuuskymmentäkuus, tuli Suomeen laki uus, joka kielsi viinaa polttamasta ja ilonpäiviä viettämästä” eli 1866 kielletti viinan kotipoltto, nii viinaverost tul raha valtion kirstu.
Sillon päästi rakentama Pohjanmaa rata. Mut siäl maaomistaja oliva kovin kärmeisäs, ku ratatyä vei heitin tyävoimas. Riuska miähe menivä ratal, ku siäl sai paremppa palkka ja ol lyhkäsemp tyäpäiv. Maatöist sai suvel 14 tunni tyäpäiväst marka, mut ratal maksetti pariki markka päiväs ja tyäaik ol ” vaa 12 tuntti”.
Ku nee ratajätkä rupesiva viäl paikkakunna flikoi friiama, nii tiättä see, et yhteotoi tul, vallanki, ku olttin Pohjamaal.
Lättähattu seisat
Höyryjunie jälkke on tullu monttalai juna, mut Lättähatust tykättin kovi, ku see seisat monen paikka, ku sanos vaa konnaril. Ratavarres ol piän plankkulava ja sihe ol helppo astu matalast junast.
Se seisat Kisakallion kohral lauantaehto, et pääs tanseis ja Lemmu ylikäytävälki pääs kyytist pois.
Jos ol simmone taskulamppu, et sai käännetyks sihe punase valo, nii ku sil huitos pimjäs, nii juna seisat niis piänis pysäyspaikois.
Nyy on sähköjuna ja tunnijunist touhuta. Perniös ei ol enä yhtän pysäyspaikka, Salostaki on jo vähenetty junavuaroi. Onk see sit kiva katto, ku tunnijuna mene tuhat ja satta ohitte? Ratavarres ei ol enä kettä, see elämämuato on iankkiseks häviny.
Ku ihmise istuva InterCity pehmusil penkeil konti pitkänä, klähmivä kännyköitäs ja hörppävä kaffet ajankulukses, nii hee huristava koko Perniö läpitte nii, ettei hee tiär, et hee ova siäl ikä ollukka. Mut joskus voisis uhrata piäne ajatukse vanhoil mukavil ja vähemä mukavil ajoil.
Etteskesi on mentty koval faartil, muutenki ku InterCityn kyytis, jossa asjas paremppa, jossa huanomppa suuntta.
Mantar
