Kevät tuo otsikoihin parikin koiriin liittyvää vakioasiaa: yleisönosastossa vaahdotaan koirankakoista ja uutissivuilla kerrotaan niistä tapauksista, joissa myrkkyä tai koukkuja sisältäviä makkaranpaloja on löytynyt koirien ulkoilutusreittien varrelta.
Jälkimmäisen kaltaisia tapauksia on kirjattu tänäkin keväänä eri puolilta Suomea.
Selvää on, että poliisin resurssit eivät riitä makkarankylväjien jahtaamiseen, jos tällaista tekevää ihmistä ei saada kiinni verekseltään ja sattumalta.
Tilanne on huolestuttava koirien kannalta ja myös sikäli, että aina lähempänä lienee se päivä, jolloin myrkky- tai koukkumakkaran pistää suuhunsa pieni lapsi. Vanhemman selän ei tarvitse kääntyä pitkäksi aikaa, kun vahinko jo käy.
Ovatko vaarallista kiusaa tekevät ihmiset toisaalta sittenkään poliisin asia, vai pitäisikö käytöksen lähteille päästä jo aikaisemmin. Selvää on, että jotain teolla halutaan viestiä tai kertoa – selvää vain ei ole, mitä.
Koirista ja lapsista halutaan pitää hyvä huoli, ja sikäli ei ole ihme, että kansalaisten kynnys toistensa varoittamiseen on matala. Mahdollisen tekijän omatoimiseen rankaisemiseen ei silti ole tälläkään kerralla syytä alkaa.
Näissä tapauksissa sosiaalinen media osoittaa voimansa; hetkessä tiedetään, mistä kaupunginosasta näitä varottavia ”herkkupaloja” on löytynyt, ja kohta ne on jo siistitty maastosta pois.
Tilanne on silti turhauttava; tarkoitus ei voi olla, että koiran tai lapsen kanssa lähimetsikössä liikkuvaa vaanii vaara.
