Alkuvuosi on perinteisesti aikaa, jolloin mennyttä vuotta pistetään nippuun erilaisiksi tilastoiksi ja tutkimuksiksi. Yleensä tavoite ei ole vain tilastojen kokoaminen vaan se, että yhteenvedosta voidaan myös oppia jotain ja käyttää lukuja tulevaisuuden suunnittelussa.
Yksi paikallisesti kiinnostava tilastoinnin kohde on VPK. Huippuvuosina palokunta on ollut liikkeellä melkein puolentuhatta kertaa, viime vuonna lähtöjä ei kirjattu kahtasataakaan. Sinänsä lähtöjen määrän pieneneminen on luonnollisesti positiivinen ilmiö, mutta osaltaan kyseessä on tilastoharha: ison loven lähtöjen määrään tekee se, että ensivasteautolla oli lähtöjä alle sata.
Ilmiö ei ole vieras, vaan samansuuntaisia uutisia on kirjoitettu muuallakin Suomessa. Sairaankuljetus ja ensivasteyksikkö jakavat nykyisen hälytysohjeen myötä entistä tasaisemmin hälytykset.
Asia askarruttaa vapaapalokuntien miehistöä muuallakin Suomessa. Ambulanssimiehistön ammattitaitoa ei varmastikaan ole aihetta epäillä, mutta paloasemilla huolettaa kaksi muutakin asiaa: onko ambulanssi ripeimmin paikalla ja miten käy ensivastetoiminnan jatkossa. Esimerkiksi Kymenlaakson pelastuslaitoksen johtaja Vesa Parkko mietti Kouvolan Sanomien haastattelussa marraskuussa, että vähentyneet lähdöt voivat pakottaa palokunnat miettimään jopa toiminnan alasajoa.
Muutokseen on varmasti ollut perusteensa, mutta hakoteillä ollaan, jos ensivastetoimintaa halutaan ohjata ehdoin tahdoin pois vapaapalokunnilta. Suuremmissa kaupungeissa tämä ehkä käy, mutta maaseudulla kuten eteläisessä Salossa palo- ja pelastustoimen runko on nimenomaan VPK, jolla olisi kalusto ja osaaminen melkein joka kirkonkylässä.
Käytön puuttuessa myös sen miehistön taidot rapautuvat.
