Pakolaiskriisi heijastuu Euroopan etelälaidalta myös Suomeen ja Saloon.
Yksistään Saksaan on tullut tänä vuonna jo yli puoli miljoonaa turvapaikanhakijaa, ja paineet perustaa uusia vastaanottokeskuksia myös Suomeen ovat kasvaneet.
Punaisen ristin aie perustaa keskus Halikon sairaalaan on varsinkin sosiaalisessa mediassa puhuttanut todella vilkkaasti. Tämä ei ole ihme; vain keskustelemalla askarruttavat piirteet asiassa voivat hälvetä.
Ilmeisesti aiheeseen kuuluu, että kaikki keskustelu ei pohjaudu pelkkään tietoon, vaan mukana on paljon tunnetta, vääriä yleistyksiä ja virhetietoa. Rima alittuu, kun tulijoiden vaatteista tai puhelimista yritetään päätellä, onko tulijoilla oikeasti avulle tarvetta.
Ajatusleikin ja nahistelun sijaan voidaan miettiä, mikä on vaihtoehto. Eristäytyminen ja vastuusta vetäytyminen eivät sitä varmaan ole.
Uutisraporttien mukaan maahantulo esimerkiksi Välimeren alueella on hallitsematonta: pelkät matkat ovat vaarallisia, eikä kohdemaissa ole voitu mitenkään varautua nyt nähdyn kaltaisiin valtaviin ihmismassoihin. Loogisesti voisi ajatella, että ainoa vaihtoehto siis on varautua tulijoihin niin, että vastuu voidaan hoitaa hallitusti: tiloja ja henkilökuntaa on siis oltava riittävästi. Suomessa on lähdetty sikäli oikeasta päästä liikkeelle.
Yksistään iloinen velvollisuus tämä ei tietenkään ole: pohjalla kun on aina kriisi ja hätä jossain toisaalla. Niin kauan, kun nämä palopesäkkeet ovat sammuttamatta, on tohdittava auttaa hädänalaisia.
Ja siinä samalla tehtävä työtä myös sen eteen, että kriisitilanteet laantuisivat.
