Tervepä terve.
Toimituksen lounaissiiven viikkomatka tehdään tässä seuraavaksi.
***
Amerikan ihmemaa tässä on mielessä ollut. Sieltä vaan ei kuulu hyviä, kun myrsky on riepotellut maan itäreunaa.
Ilmiössä on jotain opettavaista: New Yorkissa on suurkaupungin tapaan tarjolla kaikki mahdollinen länsimainen tarjonta– mitä vaan myytävänä, kaikki mahdolliset ihmislajit ja alakulttuurit, lääketieteen tai kulttuurin viimeiset saavutukset ja niin edelleen. Samoin arvatenkin valtava määrä tietotaitoa, mitä tulee myrskyihin varautumiseen. Ja niin vain tämä kaikki on kaaoksen vallassa, kun luonto näyttää kerran voimansa.
Ilmiö on tietysti malliesimerkki siitä, miten aina väärissä asioissa onnistutaan. Tätä kirjoitettaessa New Yorkissa vesi on vallannut kadut ja kellarit, sähköt ovat poikki, pilvenpiirtäjät ovat pimeinä, ihmisiä on evakuoitu massoittain ja kaikki sökönä.
Ja silti tästä kaikesta voi edelleen katsoa suoraa videokuvaa netistä, kalsarit jalassa sohvalla maaten jossain Kihniön perukoilla.
***
Vaalitkin käytiin, ja lopputuloksella voi olla kauaskantoiset seuraukset.
Kannot tähän asiaan joka tapauksessa liittyvät, enkä tarkoita sitä että ennen äänestystä on tentattu puolue- ja näkökantoja.
Ärhäkkä vastarannankiiski voi jonkun mielestä olla seuraavan nelivuotisajan kanto kaskessa, mutta on rumaa puhetta väittää että katsantokantoihin katsomatta pitkän päivätyön tehneet konkarit olisivat tervaskantoja. Vastakohta näille lienee varhaiskanto, joka ei tosin ainakaan vielä tuo esityslistoja postilaatikkoon.
Edellisen hiihtäjän kannoilla voidaan olla myös laduilla, mutta tämä on tietysti vasta kevään asia, kun kelit sallivat hankikannon.
Kantoja voi myös muuttaa mikä tarkoittaa käytännössä kannoilla kääntymistä.
Vanhan valtuuston heiniä on vielä päättää, missä mitassa toteutetaan ensi vuonna tämä veronkanto.
***
Kanto lienee jäävä Perniöönkin, kun kohti Salon keskustaa lähetetetään havupuu: valtuustoon äänestettiin Perniöstä kuusi.
Mitä muuten laulettiin uuden työparin saavalle kaupungin metsurille?
Tietysti Olavi Virran klassikko. Se, jonka lopussa kaihotaan, että toinen nyt puuta kanssas katsoo.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi