Tervepä terve. Toimituksen lounaismetsän viikkorastit haetaan tässä nyt seuraavaksi.
***
Sellainen uutinen otti Ylen torvesta silmääni, että paperikartat ovat katoava luonnonvara.
Syyt ovat tutut: navigaattori tai muu gps-laite karttaohjelmineen on joka toisen taskussa ja paljon ajo-ohjeita tulostetaan myös nettikartoista.
Vaan rajoitteensa on ainakin viimemainituissa. Esimerkiksi Googlen karttapalvelu on kätevä käyttää mutta maastoltaan huono ja osoitteitakin tuntuu puuttuvan. Metsähallituksen retkikartta on taas melko mukava: pohjana on maastokartta ja mukaan on ympätty niin tiennumerot kuin veneväylätkin merkkeineen. Karttapaikka-palvelusta puuttuvat merimerkit tykkänään ja osoitteita ei ole tässäkään. Taajamasuunnistukseen eli tietyn paikan löytämiseen kaupungista ovat parhaita kaupunkien omilta verkkosivuilta löytyvät kartat. Osoitteisto on kattava ja maamerkit kohdallaan.
Hiukan vaivaahan tämä vaatii, jos vaikka automatkan suuret linjat katsoo palvelusta a, tiennumerot sivustolta b ja kolmannesta palvelusta haetaan vielä esiin juuri se talo, johon ollaan menossa.
Mutta seikkailun tuntu ja löytämisen riemu ovat paperikarttojen kanssa ylivertaiset. Lisäksi pysyy sananmukaisesti paremmin kartalla, kun jo lähtiessä on hahmotettava että ensin tehdään matkaa vartti lounaaseen ja sitten käännytään tunniksi suunnilleen kaakkoon. Navigaattorin opastuksella käännytään vain ohjeiden mukaan sinne tänne, mutta iso kuva siitä, missä ollaan ja minne mennään, jää puuttumaan.
Mitä tulee kohdetalon etsimiseen, niin löytyyhän se yritys- erehdys-menetelmälläkin, mutta ihmiset suhtautuvat penseästi siihen että pihassa käy vieras auto kääntymässä – vallankin, jos alueella on juuri edellisyönä havaittu murtovarkausaalto.
***
No, maantiellä tietysti on varaa eksyä ja sählätä enemmän kuin merellä.
Sitähän on puhuttu, että ei saa pelkän sähköaivon kanssa lähteä vesille. Tämä on tietysti totta, painettu merikartta on oltava veneessä mukana, ja mieluusti vielä tämän vuosituhannen puolella painettu. Väylät muuttuvat ja uusia kiviä löytyy.
Tätä taas tuli pohdittua, kun tein lauantaina pikku työkeikan veneellä. Heinäkuisena viikonloppuna Särkisaloon tulevilla väylillä oli liikennettä kohtalaisen vilkkaasti. Kaikki pitäisi nähdä ja reagoida. Paperikartan avulla ajellessa on pakko vertailla reittiä ja maisemaa ja siinä sivussa näkee ne vastaantulijatkin.
Varsinainen kauhukuva on kippari, joka ajelee sen kolmekymmentäkin solmua taulussa vain kiinteästi plotterin ruutua tuijottaen.
Ei sillä, että tässä asiassa olisi tuijottelu muutenkaan hyvästä. Turhan iso osa vesillä sähläävistä on tuijotellut ennen lähtöä hartaasti tuopin pohjaa.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi