Ilmastonmuutos etenee vääjäämättä ja Suomi joutuu samoihin ilmastotalkoisiin kuin muutkin kansakunnat. Toisin kuin joissakin piireissä annetaan ymmärtää, ilmastonmuutoksen pääsyyllinen ei ole maaseutuasuminen, vaan kaupungit, jotka aiheuttavat jopa 80 % maailman kasvihuonekaasupäätöistä. Tähän havahduttiin myös Tampereella, jossa ECO2-hanke tilasi Aalto-yliopiston tutkijoilta selvityksen Tampereen kaupungin ja laajemmin Tampereen seudun hiilijalanjäljen koosta.
Melko matalalla profiililla viime syksynä uutisoidut tulokset kertoivat, että Tampereen seudulla ekologisinta asumista harrastetaan Lempäälän, Nokian ja Pirkkalan ”kaupunkimaisten kuntien” alueella; asukkaiden hiilijalanjälki oli keskimäärin 10,4 tonnia. Tampereen luku oli 10,9 tonnia ja ”maaseutumaisten kuntien” eli Oriveden, Vesilahden ja Ylöjärven asukkaiden hiilijalanjälki painoi 11,3 tonnia vuodessa. Tutkijat olivat yllättyneitä pienistä eroista.
Tampereen heikohko tulos perustui ennen muuta siihen, että kaupungin energialähteinä käytetään maakaasua ja turvetta, jotka aiheuttivat enemmän päästöjä kuin naapurikuntien lämpölaitokset. Mielenkiintoinen oli myös tulos, jonka mukaan 80 % tamperelaisten päivittäisestä liikennöimisestä tapahtui yksityisautolla. Se oli melkein saman verran kuin naapurikunnissa, joissa joukkoliikenteen käyttömahdollisuudet ovat selkeästi heikommat.
Tutkijat laskivat, että Tampereen seudulla voidaan vähentää hiilijalanjälkeä noin kolmanneksella lisäämällä uusiutuvaa energiaa, rakentamalla ja peruskorjaamalla energiatehokkaammin sekä kasvattamalla joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen osuutta. Tutkimuksen johtopäätöksiin kuului myös, että asumisväljyyden kasvulla ei tulevaisuudessa liene juurikaan vaikutusta hiilijalanjäljen suuruuteen, koska vaikutus on kompensoitavissa rakentamalla hiilitehokkaita (omakoti)taloja.
Tässä yhteydessä kannattaa ottaa myös esille hallituksen vuonna 2008 teettämä raportti ilmasto- ja energiapolitiikan vaikutuksesta aluepolitiikkaan. Selvityksen teki tohtori Raija Volk Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta.
Erityisesti kannattaa lukea Volkin tulkintaa yhdyskuntarakenteen merkityksestä ilmastopolitiikan kannalta. Volk myöntää, että eheyttämällä ja tiivistämällä nykyrakennetta ja keskittämällä uusi rakentaminen nykyisen yhteyteen hyvän joukkoliikenteen ulottuville, saadaan aluerakenne ilmastopoliittisesti kestävämmäksi.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että tämän tyyppinen kehitys on mahdollista pääasiassa Helsingin metropolialueella ja radan varsilla, mutta että maaseudun haja-asuminen ei sinänsä edes ole kovin suuri ongelma ympäristön kannalta.
Suomen rakennuskanta on verrattain hyvässä kunnossa eikä ole mitään mieltä hylätä ympäri maata jo rakennettua infrastruktuuria. Suomi säilyy edelleen monikeskuksisena maana, jossa maaseutu on tulevaisuudessa todennäköisesti harvemmin asuttua, mutta silti voimissaan. Volkin mukaan huonosti hoidettu yhdyskuntarakenteen tiivistäminen itse asiassa tuottaa enemmän ongelmia kuin hyötyä; se lisää esimerkiksi asukkaiden mökkeilyä. Asumisessa pitää ottaa huomioon myös ihmisten tarpeet.
Volk tiivistääkin asumisen merkityksen seuraavasti: ”Maaseutua suurempi merkitys liikenteen ilmastopäästöjen vähentämisessä on väestörikkailla ja laajenevilla kaupunkien kehysalueiden yhdyskuntarakenteella ja liikkumistavoilla”.
Ilmastonmuutoksen käyttäminen yksioikoisena aseena maaseutuasumista vastaan on kovasti kaukaa haettua.
Tauno Linkoranta
Varsinais-Suomen kyläasiamies
Varsinais-Suomen Kylät ry
