Perniön lukion toiminta saattaa jatkua entisellään.
Salon kaupunginhallitus oli iltakoulussaan yksimielisesti oppilaitoksen jatkon takana. Isoja, ulkoisia muutoksia saanee tapahtua, että päättäjien linja tästä muuttuu.
Hyvä näin. Nyt koulun päällä leijunut lakkautusuhka on väistynyt, elämä ja kehittäminen voivat jatkua — niin lukion kehittäminen kuin koko alueenkin.
Lukion jatkaminen tarkoittaa sitä, että Perniö ja Särkisalo ovat Salossa edelleen vahvoja vaihtoehtoja, kun lapsiperhe etsii kaupungin alueelta asuinpaikkaa.
Selvää on, että Perniön lukion lakkautus olisi vain kehnontanut tärkeimpien, nuorten, oloja muun muassa pidentämällä koulumatkoja ja kasvattamalla ryhmäkoot kipurajoille ja samalla siirtänyt koko alueen ”B-luokkaan”.
Nyt alueella ovat edelleen koulupalvelut esikoulusta valkolakkiin, mikä ei ole painoarvoltaan ollenkaan pieni asia.
Kun palveluvalikoima on jatkossakin kunnossa, tulee tietysti esiin muita kysymyksiä, esimerkiksi se minne kaavoitusta jatketaan että lukiolla olisi käyttäjänsä vastakin.
Koulukeskustelu on käynyt varsin vilkkaana. Aavisteltavaksi jää, missä määrin kiivaana vellonut keskustelu vaikutti maanantaiseen linjanvetoon.
Eteläisen Salon poliitikoilta päätös on voimannäyte, lukion takana oltiin yhtenä rintamana , perusteluja vaatien ja esityksiä kyseenalaistaen. Yhtään vähemmälle arvonannolle ei sovi jättää yksittäisten kaupunkilaisten kannanottoja. Sanomisen mahdollisuus käytettiin ja sillä saattoi olla tehonsa.
Se on syytä muistaa, jos joskus taas maalataan uusia uhkakuvia.