Skip to main content

Yläkouluasiassa otetaan aikalisä

Laurin koulun lakkauttamista ja oppilaiden sijoittamista muihin yläkoululuihin mietitään vielä, päätti kaupunginhallitus maanantaina.

Kaupunginjohtajan ehdotus oli Laurin koulun lakkauttaminen ja oppilaiden sijoittaminen Perniön yhteiskouluun ja Moision, Hermannin ja Armfeltin kouluihin. Perniöön olisivat tulleet Perniön ja Särkisalon lisäksi Kiskon oppilaat.

Simo Paassilta (sd) ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteluun ja oppilaiden kuljetussuuntien tarkempaa selvittämistä.Paassiltaa kannatti Raimo Honkanen (sit). Honkanen ehdotti  lisäksi, että selvitetään lisäksi mahdollisuus toteuttaa asia viiveellä niin, että hajautus tapahtuu ikäluokka kerrallaan.
Ulla Huittinen (kesk)  kannatti Honkasen ehdotusta palauttamisesta.
Marja Ruokonen (vas) ja Eeva  Koskinen (vihr) kannattivat kumpaakin tehtyä ehdotusta.
Timo Lehti (kesk) ehdotti palauttamisen lisäksi oppilasennusteiden selvittämistä.
Äänestyksessä palauttamisen kannolla olivat lisäksi Annika Viitanen, Osmo Friberg ja Juha Punta (kok), Anna Tabell ja Risto Keto-oja (sd).
Asian käsittelyn jatkamisen kannalla olivat perussuomalaiset Mikko Lundell ja Tapio Äyräväinen.

Jaa artikkeli: