Skip to main content

Yksityistielaki ei saa unohtaa yksityistielosseja

Särkisalon Petussa seurataan huolestuneena yksityistielain uudistusta.  
Yksityistielossin hoitokunnan puheenjohtaja ja Varsinais-Suomen liiton saaristotoimikunnan jäsen Heikki Liede toteaa, että nykymuodossaan lakiluonnos jättää yksityislossien rahoituksen ja aseman auki.
–Ne pitäisi ottaa mukaan kokonaistarkasteluun.

Samalla pitäisi Lieteen mukaan ottaa luupin alle muutkin samaa liikkumisen tarvetta palvelevat välineet kuten valtion lossit ja yhteysalukset.  

Liede antoi kannanottonsa tiedoksi saaristotoimikunnalle tiistaina.  Saaristoasiain neuvottelukunta ottaa asiaan kantaa myöhemmin tässä kuussa ja omat kommenttinsa antavat asiaan lisäksi ainakin Paraisten ja Savonlinnan kaupungit.  
Varsinais-Suomen viidestä yksityistielossista neljä sijaitsee Paraisilla. Koko maassa yksityistielosseja on 21.

 Lossit ovat esimerkiksi maksujen suhteen eriarvoisessa asemassa keskenään jo nyt;  tiekunnan osakkaat maksavat Petussa kuluista noin neljänneksen,  valtionapua tulee 80 prosenttia. Kaupunki kuittaa kuluista puolitoista prosenttia, mikä on suhteessa vähän.
–Yksityistielaissa  tai muussa lainsäädännössä tulisi olla yksityistielossien rahoitustarpeista säädökset taustaksi kuntien osallistumisesta  yksityistielossien rahoittamiseen.
–Vailla yleistä valtakunnallista ohjeistusta losseille myönnettävä avustustaso olisi alueellisesti eriarvoisessa asemassa.

Jaa artikkeli: