Skip to main content

Voice Kidsin kuvauspäivä on pitkä ja jännä

Taika Butters (oik) laulaa Nelosella sunnuntaina Beatlesia.  Marlena Wikström oli mukana rohkaisemassa.–  Taikaa jännitti niin, että hän oli ihan sekaisin, kiusaa Marlena Wikström vieressään nauravaa Taika Buttersia.
Kunhan nauru on laantunut, Taika myöntää että näin todella oli.  Tilanne oli uusi ja jännä, kun  Taika otti osaa Nelosen The Voice Kids –laulukilpailuun.

Jakso, jossa hänet nähdään, tulee ulos ensi sunnuntaina.  Marlena on Taikan ystävä ja oli mukana henkisenä tukena.
Ihan kaikkea ohjelmasta ja etenkään lopputuloksesta ei vielä saa kertoa, mutta kuvauspäivästä ja kulissien takaisista tapahtumista voi puhua.
– Pitkä päivä se oli, ja paljon piti odottaa.

Turun Logomossa kuvatussa ohjelmassa oli mukana päivittäin kymmeniä osanottajia.
–  Ensin piti jonottaa puoli tuntia, että tehtiin ne paperit. Sitten jonotettiin haastatteluun.
Jos jännitti Taikaa itse esiintyminen, niin Marlenalle päivän yksi jännimpiä hetkiä oli haastattelussa olleen Axl Smithin kohtaaminen.

Se, mitä televisiossa nähdään, on pienistä,  jopa ihan eri järjestyksessä kuvatuista otoksista koottu kokonaisuus.  
– Ei se  yllättänyt, kyllä sen arvasikin että leikkaamalla ohjelma on tehty, myöntää Taika.

Kilpailun tähtivalmentajista mieleen jäi etenkin Krista Siegfrids pirteine olemuksineen.
– Krista oli koko ajan, että sä vedät niin hyvin ja sä olet niin ihana, nauravat tytöt.
Muut jatkoon pääseviä laulajia harjoittavat taiteilijat ovat rappari Elastinen ja PMMP:stä tuttu Mira Luoti.

Taika laulaa kisassa Beatlesia, Let it be- kappaleen.  Toinen vaihtoehto oli sekin jo klassikon aseman saanut kappale, Tina Turnerin River deep, mountain high.
–Isän puolelta nämä vanhemmat kappaleet tulevat, myöntää Taika, jonka yksi mieliyhtyeistä on Abba.

Eilisaamuna virisi musiikista pitkä keskustelu Taikan ja Marlenan välillä.   Tytöt miettivät, että laadukasta, uutta lastenmusiikkia ei paljoa tehdä. Vähän vanhemmille, teini-iän kynnyksellä oleville tai jo kynnyksen ylittäneille on tarjolla esimerkiksi Tuulia ja Robinia.
– Robinillakin on hyvä ääni, mutta se musiikki on vähän…miettii Taika.

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: