Skip to main content

Veteraanien paloturvallisuusasiat urakoidaan kuntoon helmikuun aikana

–  No nyt tulee isoja miehiä käymään, naureskeli Oiva Suominen kotonaan Perniön Saurussa tiistaiaamuna, kun porstuassa oli melkein  Oiva Suominen sai tiistaina istua kaikessa rauhassa, kun palokunta kävi laittamassa palovaroittimet kuntoon. Hannes Aaltonen antoi lopuksi pikakurssin sammutuspeitteen käyttöön.ruuhkaa.
Kaksi ensimmäistä ovesta tulijaa olivat Perniön VPK:n Hannes Aaltonen ja  Teemu Väänänen, kolmantena veteraanijärjestön Seppo Nummi ja neljäntenä Perniönseudun Lehden toimittaja.

Tiistaina oltiin Suomisella kylässä hyvästä syystä: VPK tempaisee ja pistää kuntoon sotaveteraanien kotien paloturvallisuusasioita.
Esimerkiksi tiistaina Suomisella tarkistettiin palovaroittimet, asennettiin yksi varoitin lisää ja laitettiin keittiöön sammutuspeite sekä annettiin ohjeet sen käytöstä.
– Vaikka ei keittiössä tule itse tehtyä kuin aamupuuro. Tyttäret kun tulevat käymään, he kyllä laittavat monenlaista, selvensi Suominen.
Tempaukseen on kutsuttu kirjeellä mukaan eri järjestöihin kuuluvia veteraaneja ja lottia. Kutsuja on lähtenyt kuutisenkymmentä.  Viimeinen päivä ilmoittautua mukaan on huomenna.  Alkuviikosta osanottajia oli mukana kolmisenkymmentä.

Oiva Suominen oli käynnistä hyvillään, kun vielä varmistui että sammutuspeitekään ei maksa mitään.  Hiukan häntä jäi mietityttämään, olisiko sen paikka ollut ennemminkin alakerrrassa siltä varalta, että televisio syttyy tuleen.

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: