Skip to main content

Vesistöklinikasta mielitään koko Salon kattavaa hoitoyhdistystä

Salon seudun vesistöjen tilan parantamiseksi haetaan vahvaa yhteistyötä yli koko Salon alueen keräämällä yhteen kaikki toimijat.
Salon kaupungintalolle kokoontui tiistaina 56 vesistöjen tilasta kiinnostunutta kuntalaista  keskusteleman ajankohtaisista asioista.

Yksi kannatusta saaneista ajatuksista oli se, että Vesistöklinikka-yhdistys voisi olla koko kaupungin yhteinen sateenvarjo.  Vesistöklinikka syntyi vuonna 2006 kolmen yhdistyksen yhdistyessä.
– Paljon on tehty suunnitelmia vuosien aikana. Mutta suurin ongelma toteutukselle on rahan puute. Yhdistys on toiminut jäsenmaksutuloilla ja kaupungin 500–700 euron avustuksella. Lisäksi olemme olleet mukana alueella muutamassa alan hankkeessa, sanoo puheenjohtaja Raimo Asukas.

Yksi tilaisuuden koolle kutsujista oli Särkisalon pitäjäyhdistys SärFin.

Asukas kannattaa SärFinin Heikki Lieteen tavoin yhteistä isompaa toimijaa, joka voisi olla edelleen Vesistöklinikka. Mutta toimintaan pitäisi saada huomattavasti lisärahoitusta jäseniltä ja kaupungilta.
– Lisäksi pitäisi olla mahdollista palkata osa-aikainen toiminnanjohtaja, joka pystyisi tekemään vesienhoitosuunnitelmat vuosiksi eteenpäin. Toiminnanjohtaja hakisi myös hankerahoitusta oman rahoituksen lisäksi ja tällä tavalla pystyttäisiin turvaamaan toiminnan jatkuminen.
Vesistöklinikka olisi paras vaihtoehto myös Ykkösakselin toiminnanjohtajan Maarit Teurin mukaan.
– Salon vesistöt tarvitsevat ja ansaitsevat yhteisen edunvalvojan. Vesistöklinikasta voisi tulla sellainen toimija, joka olisi vesistöjen ääni Salon seudulla ja joka hallinnoisi kokonaisuuksia, Teuri sanoo.

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: