Skip to main content

Vastaanottotoiminta loppuu Kärkelässä

Kurkelan perheryhmäkodissa ei arkipäivisin ole kuin henkilökuntaa. Ohjaaja Noora Mäki koristeli ystävänpäivän kunniaksi päiväohjelman sydämin.Kiskon Kurkelan entisessä koulussa, nykyisessä nuorten turvapaikanhakijoiden perheryhmäkodissa, on arkipäivänä hiljaista;  nuoret ovat koulussa.

Kohta talo hiljenee tyystin: Kiskon Kärkelässä toiminut nuorten vastaanottokeskus lopettaa toimintansa maaliskuussa.  Sen tilalle siirtyy Kurkelassa vielä toistaiseksi toimiva perheryhmäkoti.  
–Kolmetoista meiltä Kurkelasta muuttaa Kärkelään, ja lisäksi kirjoihin tulee yksi siellä jo asuva nuori, toteaa yksikön johtaja Lauri Karjalainen Kalliolan setlementistä.

Setlementti jatkaa edelleen arjen pyörittäjänä, mutta perheryhmäkodin osalta kustannuksista vastaa Ely-keskus. Lisäksi mukana on Salon kaupunki.
–Perheryhmäkodin kyseessä ollen kunta on aina mukana, Karjalainen tähdentää.

Henkilökuntaa perheryhmäkoti tarvitsee neljätoista.
–Mitoitusta ohjaa lastensuojelulaki, Karjalainen muistuttaa.
Kurkelan yksikkö aloitti toimintansa runsas vuosi sitten alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena.  Jo aiemmin vastaanottotoiminta oli alettu Kärkelässä.    Viime syksynä Kurkelan yksikkö muuttui vastaanottoyksiköstä perheryhmäkodiksi.   Siellä asuvilla nuorilla on oleskelulupa, ja tavoite on selvä;  itsenäistyminen pienin askelin.

 Vastaanottotoiminnan lopettamisen syynä on se, että turvapaikanhakijoiden määrä on selvästi pudonnut.

Jaa artikkeli: