Skip to main content

Uusi polku vie Kuukalliolle hulppeisiin maisemiin

Kuukalliolta näkee muun muassa Pohjankartanon aivan uudesta kulmasta.Lehmijärveltä koilliseen suuntaava uusi luonto- ja kuntopolku vie huimalle näköalapaikalle Kuukallion laelle.
Polku on Kotaladon kyläyhdistyksen ja Lehmirannan lomakeskuksen yhteishanke. Reitti otettiin virallisesti käyttöön helatorstaina.

Ihan äkkiä ja pikkurahalla 2500 metrin kokonaan valaistu polku ei syntynyt.
– Kyläyhdistyksen toimintasuunnitelmassa mainitaan vuonna  2004 selvitys rakennettavasta pururadasta ja luontopolusta, kertoi  kyläyhdistyksen puheenjohtaja  Raimo Rokka.
Asiaa ryhtyi pohtimaan liikuntatoimikunta ja asiassa päästiin hiukan eteenpäin, kunnes huomattiin urakan olevan kyläyhdistykselle liian raskas.

Neljä vuotta myöhemmin Eläkeliitto ry otti hankkeen vetovastuun kun selvisi, että se voi hakea leader-rahoitusta.
Polun kokonaishinnaksi tuli 110 000 euroa, puolet siitä oli EU-rahaa. Eläkeliiton osuus oli 38 000 euroa ja loppu talkootyötä, luetteli Eläkeliiton talousjohtaja Eero Patrakka.
Patrakka hoiti EU-rahan mukanaan tuoman suuritöisen ja pikkutarkan paperityön.
– Tämä onkin nimetty Eeron poluksi, paljasti Rokka.

Jaa artikkeli: