Skip to main content

Työtä ja hyvää julkisuutta

Salo on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa, televisiota ja valtakunnan sanomalehtiä myöten, paikallisista puhumattakaan. Eikä kyse ole pelkästään Microsoftista, vaan myös muutamasta perniöläisyrityksestä.

Teijo-Talot julkisti ensin lisenssisopimuksen Kiinan ja pian perään uutisoitiin älytalo.

Western Shipyard Teijon telakka lähetti  matkaan kelluvan uima-altaan. Toivoa vaan sopii, että valmiissa kylpylässä näkyy, mistä se on kotoisin.

Tiistaina luovutettiin mittausalus Pohjanmeri. Perinteisempää telakkatyötä, mutta huippuosaamista sekin. Työtä omalle väelle ja isolle liudalle alihankkijoita. Ja vieressä on toinen menestyvä telakka.

Kaupungilla on monenlaisia tukitoimia työllisyyden parantamiseksi. Joltain kantilta ne tuntuvat aika hienoilta ja korkealentoisilta. Toki työllistettävät ovat alansa huippuja, mutta voisiko ”krouvimman” teollisuuden tuomaa julkisuutta käyttää toisenlaisen teollisuuden houkuttelmiseen?

Jaa artikkeli: