Skip to main content

Työ on arvo sinänsä

3.1.2013
Turun telakalle pitkään kärkytty risteilijätilaus on menossa sivu suun.  Näillä näkymin amerikkalaisvarustamo tilaa laivansa Ranskasta.
Varsinkin verkkouutisten kommenteissa ja lehtien mielipidepalstoilla päätöksestä on  annettu roppakaupalla pyyhkeitä hallituksen suuntaan.  On puhuttu jopa telakkateollisuuden tahallisesta alasajosta.
Viime ajat ennen päätöstä menivät neuvotellessa siitä, miten valtio telakkaa tukee:  toivotun 50 miljoonan euron lainan sijaan valtio tarjosi pienempää innovaatiotukea.   
Paljon on keskusteltu myös siitä, miksi laivanrakennus ylipäätään tarvitsee valtion tukea.   Niin valtion tarjouksen syitä kuin emoyhtiön taloustilaa on vaadittu avoimesti nähtäväksi.
Kyseessä ovat isot luvut, puhutaan sitten työn määrästä tai puheena olleista rahoista.  Yksistään telakalle tilauksen oli arvioitu tuovan 12 000 henkilötyövuoden verran tehtävää ja päälle tulevat kerrannaisvaikutukset, joista ilmeisin ovat työt alihankkijoille.  Jotain tästä olisi voinut tulla tehtäväksi myös Salon seudulle.    
Tietysti on totta, että julkisen toimijan kuten valtion ensisijainen tehtävä ei ole tilkitä yritysten kassoja ja kannattavaa yritystä ei tarvitse tukea.
Joskus tästäkin periaatteesta voisi olla hyvä lipsua.  Kiistatonta nimittäin on, että työpaikkoja tilaus olisi maakuntaan tuonut.   Nykyisessä talous- ja työllisyystilanteessa työpaikkojen saamisen voi ajatella olevan arvo sinänsä.

Äkkiä korjattu

Viikonlopun jälkeen lauhtunut sää on tuottanut pettymyksen monelle hiihtämään tai luistelemaan mielineelle:  suojasää teki laduista ja luistelukentistä käyttökelvottomat.
Pahaa mieltä ymmärtää: urheilupaikat ehtivät jo olla kovassa käytössä.
Lohtua on jo tulossa, sillä ilman ennustetaan taas viilenevän.     Jäät ja ladut on perinteisesti saatu varsin rivakasti kuntoon, kun sää on sen sallinut.  Tuskin sivakoimaan pääsyä tarvitsee odottaa tällä talven toisellakaan kierroksella kauaa.

Jaa artikkeli: