Skip to main content

Trumpin tullit eivät vielä hirvitä Wiprolla tai Marine Alutechillä

Wipron toimitusjohtaja Sauli Litsilä ei näe Yhdysvaltain teräs- ja alumiinitulleilla vaikutusta Wipron toimintaan Perniössä. Litsilä kuvattuna viime marraskuussa.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin määräämillä 25 prosentin tullilla teräs- tai alumiinituotteille ei ainakaan vielä ole suuria vaikutuksia Perniössä kippihydrauliikan osia valmistavalle Wipro Infrastructure Engineering oy:lle tai Teijolla viranomaisveneitä valmistavalle Marine Alutechille, kertovat yhtiöt.

Trump allekirjoitti STT:n mukaan toimeenpanomääräyksen uusista teräksen ja alumiinin tulleista tiistaina. Tullien on määrä astua voimaan maaliskuun 12. päivä.

Suoraan tulleilla ei pitäisi kuitenkaan olla vaikutusta Wiprolle, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Sauli Litsilä.
–Se tietysti riippuu siitä, mitä EU tekee ja mitä siitä seuraa, mutta eihän meillä ole Yhdysvaltojen suunnasta tulossa mitään terästuotteita tai alumiinia.

Intialaisomisteisella Wiprolla tosin on tehtaita esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa, joten Pohjois-Amerikassa kysymys on Litsilän mukaan suurempi. Perniöön Wipro hankkii komponentteja globaaleilta markkinoilta ja erityisesti Aasiasta.
Silloin tulleilla voisi vaikutusta Wipron toimintaan Perniössä, mikäli EU alkaisi suojelemaan eurooppalaista terästuotantoa ja asettaisi tulleja myös muualle, kuin Yhdysvalloille, Litsilä pohtii.
—Tiettyjä elektroniikkakomponentteja tulee sieltä päin, mutta ei sillä ole kauhean suurta merkitystä, hän sanoo.

Teijolla toimivan Marine Alutechin markkinointijohtaja Jens Grübl sanoo, että tulleilla voisi periaatteessa olla jonkinlaista vaikutusta yritykseen.
Myös Marine Alutech käyttää tuotannossaan muutamia komponentteja, jotka tulevat Yhdysvaltojen suunnasta. Ne ovat kuitenkin Grüblin mukaan sellaisia tuotteita, jotka ovat vähemmän tullien vaikutuksen alaisena.
–Alumiinimme tulevat Euroopasta, Grübl sanoo.

Myöskään Alutechillä ei ole Wipron tavoin tällä hetkellä oikeastaan myyntiä Yhdysvaltojen suuntaan, Grübl kertoo. Viranomaisveneiden valmistajalle myynti sinne voisikin olla vaikeaa.
–USA haluaa rakentaa kaikki itse. On luultavasti tosi vaikea myydä eurooppalaisena firmana myydä täällä valmistettua kalustoa suoraan sinne.
Merkittävästi tullien ei pitäisi siis näkyä Marine Aluctechin toiminnassa Teijolla.
–Puhutaan tosi pienistä jutuista. Tiettyjä asioita ei saa Euroopasta, mutta ne ovat korvattavassakin, Grübl toteaa.

Jaa artikkeli: