Skip to main content

Perniön Kirkonkylän koulun tulevaisuudensuunnitelmat rönsyilevät enemmän kuin keväällä luultiin. Koulun vanha osa on luultua huonommassa kunnossa ja tiistaina julkistettu kaupunginjohtajan talousarvioesitys esittää radikaalia vaihtoehtoa: ehdotuksen mukaan jopa uudisrakentamiseen on aihetta varautua. 

Ehdotus on laadittu pikaisella tahdilla, sillä tieto koulun kuntotutkimusten tuloksista tuli vasta viime viikolla. Tarkoituksena on nyt tuoda päätöksentekoon tieto siitä, että investoinnin tarve on ennakoitua suurempi.
Jos eivät talousarvion muut kohdat herätä poliittisissa päättäjissä intohimoja, investointiosa voi sen tehdäkin.

Entä, jos asia päätöksenteossa etenee uudisrakentamisen suuntaan. Entistä lukiorakennusta ei moni jääne kaipaamaan; se on valtaosin tyhjillään ja rasite kaupungille. Päiväkoti on tiloista lähdössä muutenkin ja kotitalousluokkien uudistamisesta on puhuttu jonkin aikaa. Tontin valjastaminen muuhun käyttöön voisi olla perusteltua.

Toinen puoli asiassa on nykyinen koulurakennus, jonka uudempi osa on tyydyttävässä kunnossa ja jonka sijainti on ilmeisen hyväksi koettu. Vaikka vanha osa poistuisikin käytöstä, jäljelle jäisi uusi osa. Kaukana tuskin on ajatus, että siihen alettaisiin hahmotella vielä hajallaan olevia toimintoja – esimerkiksi Puolukkapuiston päiväkotia ja kansalaisopiston tarvitsemia tiloja.

Jos uudisrakennukseen päädytään, katkeaa tietysti pitkä perinne – nykyisellä koulun tontilla on oppia annettu ja saatu 1950-luvulta lähtien. Tärkeintä tietysti on, että koululaisille on tarjolla terveet tilat, jotka vastaavat tulevaisuuden vaatimuksiin.

Jaa artikkeli: