Kuluva talvi on ollut ilmoiltaan vaihteleva ja kimurantti myös tienpitäjän näkökulmasta.
–Suolaa on mennyt tammikuun loppuun mennessä kaksi kertaa sen, mitä yleensä. Samoin hiekkaa on käytetty pyöreästi kaksinkertainen määrä, kertoo aluevastaava Markus Salminen Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.
Edestakaisin sahaavat kelit tietävät pikkuteillä hankalaa kevättä.
–Jos olisi ollut lumipolanne päällä, se olisi vähän suojannut teitä. Kun aurinko nyt paistaa, pinta pehmenee ja sitten tulee reikiä.
–Alemmalla tieverkolla päällyste on kovilla, mutta kun paikkauksia tehdään nykyään ympäri vuoden, en usko että keväästä tulee ihan katastrofaalista, Salminen miettii.
Viime viikolla paikkoja tehtiin muun muassa Perniön risteyksistä vilkkaimpaan; kantatien ja Kemiöntien yhtymäkohdan liikenneympyrään. Maanantaina taas tarvittiin hinaus- ja hiekoitusapua Melassuonmäessä, johon juuttui rekka.
–Tänä talvena olosuhteet ovat muuttuneet nopeasti. Itse kävin samassa paikassa aamulla, ja pito oli vielä ihan ookoo. Aamupäivällä tilanne oli jo toinen, toteaa YIT:n työmaapäällikkö Petri Suomi.
Myös Suomi myöntää, että mennyt talvi on ollut työllistävä. Esimerkiksi hiekoitushiekkaa on kulunut paljon.
–Se kuuluu vähän pelin henkeen, että palautetta tulee ja moitteitakin. Mutta kyllä meillä jätkät tekevät valtavia työtunteja ympäri vuorokauden.