Työelämään tutustuminen, eli TET-jakso järjestetään Perniön Yhteiskoulussa kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille. Jakson ajaksi oppilas hakee työpaikan, jossa tekee työhön liittyviä asioita ja tutustuu työelämään. Perniön Yhteiskoulun oppilaanohjaaja Markku Kaartinen toteaa, että Perniössä halutuimpia TET-paikkoja ovat ruokakaupat ja oppilaiden vanhat koulut.
Salossa moni hakee kauppakeskus Plazan liikkeisiin. Oppilaat saavat käydä syömässä kouluilla tai Salon kaupungintalolla.
Perniöläisellä Hirnu ja Haukku-eläinklinikalla työskentelevä TET-harjoittelija Tilda Murto-Unkila kertoo, että hän avustaa eläinlääkäriä esimerkiksi pitämällä eläintä paikoillaan toimenpiteen aikana. Hänellä ei ole kiinteää aikataulua, koska he tekevät myös käyntejä maatiloilla, joissa aikataulu voi aina vähän venyä.
–Hän avustaa, huoltaa instrumentteja ja putsaa lattioita ja tasoja, kertoo eläinlääkäri Reine Rinne.
Kirkonkylän koulun TET-harjoittelija Tatu Keskilä kertoo, että voisi miettiä tulevaisuudessa opettajan ammattia.
– Opetan ja autan oppilaita tunneilla. Välituntisin vahdin heitä, leikin ja pelaan jalkapalloa heidän kanssaan. Tulen kouluun kahdeksalta ja pääsen kahdelta kotiin. Jos tulisin yhdeksäksi, jäisin iltapäiväkerhoon.
– Koko ajan on tekemistä ja kännykkää ei ehdi kaivaa esiin lähes ollenkaan päivän aikana. Lapset kyllä muistuttavat, jos kuulevat ruman sanan tai näkevät kännykän, Tatu nauraa.
Jutun kirjoitti ja kuvasi lehden toimituksen TET-harjoittelija Lotta Aaltonen