Skip to main content

Teijon takapihasta raivataan näyteikkuna

Rantapusikosta aiotaan raivata rantapuisto.  Maija Rautamäki, Stina Suutari ja Marja-Sisko Ranta tekivät Teijon rannassa pikakatselmuksen tiistaiaamuna.Lieneekö jollakulla loppunut Teijon viime kesän juhannusjuhlissa ilta kesken. Maija Rautamäki löytää rantaheinikosta viinapullon, jossa tuoksusta päätellen on jäljellä tilkka sitä, mitä etiketissä luvataan.

Juhannusjuhlat ovat yksi Teijon vuoden kohokohtia ja niiden aikana rehevässä rantaheinikossa käydään paitsi huikalla, myös päinvastaisella asialla.

Tulevaisuudessa pissalle pääsee vessaan eikä heinikkoa enää ole. Teijon alueen kyläyhdistys sai alkuviikosta tiedon 12 000 euron avustuksesta Ykkösakselilta.  Yhdistys on mukana Pihat ja polut-teemahankkeessa ja kunnostaa ensi vuonna hankkeen turvin ranta-aluetta kyläsaunalta rantaa kohti lähtevällä alueella.
–Ajatus on, että valtaosa omarahoitusosuudesta olisi talkoita, kertoo puheenjohtaja Marja-Sisko Ranta.

Tavoite on selvä, parantaa rannan virkistysarvoa.
–Ajatus on, että tämä olisi jatkossa puistoa. Hoitotaso olisi korkeampi, sanoo Stina Suutari. –Täällä käy paljon myös ulkopaikkakuntalaisia ja tämän pitäisi olla vähän kuin kylän näyteikkuna.
–Tähän asti tämä on ollut vähän kuin takapihaa, jatkaa Rautamäki.

Paljon on jo tehtykin, esimerkiksi puustoa karsittu. Koko ranta-alueen omistaa kaupunki, mutta toimijoita on monta. Kyläyhdistyksellä on vuokralla paja ja sauna, Teijon venekerholla makasiinit ja yhteisen vesialueen osakaskunnalla osa alueesta. Osakaskunnan käsialaa on muun muassa uusi keittokatos. Pallokentän puoli kuuluu kartanolle.

Suuret linjat ovat selvillä; heinikon tilalle tulee hoidettu nurmi, aluetta halkomaan polku penkkeineen ja myös uusia istutuksia on mietitty.  Toimeen ryhdytään toden teolla ensi keväänä. Tiistaiaamuna koolla ollut kolmikko korostaa, että rantaa kehitetään askel kerrallaan. Suunnitelmia sitä vastoin pitää tehdä muutamaksi vuodeksi eteenkinpäin, ja kun toimijoita on monta, on syytä koota yhteen mielipiteitä laajasti.

Jaa artikkeli: