Skip to main content

Teijon kansallispuisto jatkovalmisteluun

Teijon retkeilyalue voi muuttua kansallispuistoksi.

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) kertoi keskiviikkona, että Teijo on yksi neljästä kohteesta jotka lähtevät jatkovalmisteluun.
Hanke lähti liikkeelle aivan retkeilyalueen reunalta,  ensimmäisen aloitteen teki teijolainen Hannu Paunila yhdessä Perniöntien ja Turuntien aluetoimikuntien kanssa.
Nyt ministeriö pyytää Metsähallitusta tekemään valituista alueista lisäselvitykset, joissa tarkastellaan esimerkiksi taloudellisia vaikutuksia ja palveluiden tarvetta sekä ehdotetaan alueille rajauksia.
Lopullisesti kansallispuistojen perustamisesta säädetään lailla.
– Erityinen kysymys on Teijolla se, miten retkeilyalue on yhdistettävissä suojelualueeseen, sanoi Niinistö.
Puolet kansallispuistosta ehdotetusta alueesta on retkeilyaluetta, puolet valtion omistamaa metsää.
– Näillä alueilla tehdyistä hakkuista on tullut paljon palautetta ja se on tämän viime vaiheenkin potkaissut käyntiin, totesi ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander.
Teijon sijainti on yksi sen plussapuoli: lounaassa ja etelässä kansallispuistot ovat harvassa.
 – Teijo loisi vastaparin Saaristomeren kansallispuistolle,  Niinistö muotoilee.– Alueellisesti ja paikallisesti tämä on odotettu hanke.
Myös kulttuuriarvot  ja matkailu painoivat vaakakupissa.
– Teijolla  on retkeily- ja opastusverkosto sekä kulttuuri- ja rakennusperintöä, listaa Niinistö.
Jukka-Pekka  Flander kertoi yhden kriteerin olevan, että uuden kansallispuiston olisi täydennettävä  jo olemassa olevaa verkostoa.
– Mitä paremmat palvelut alueella jo on, sitä todennäköisempää on että kansallispuisto nykyisessä tiukassa taloustilanteessa perustetaan.

 

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: