Skip to main content

Teijolla golfataan naisten hyväksi

Meri-Teijo Golfissa pelataan ensi viikon lauantaina hyväntekeväsisyysgolfia.
MTG on mukana Naisten Pankin Golfaa Naiselle Ammatti–kiertueella, joka kasvaa tänä kesänä 22 osakilpailua kattavaksi ja koko maan laajuiseksi tapahtumaksi.
Seuran ladykapteeni Ulla Poutanen kertoo, että naistoimikunnan toiminnan tavoitteena on tarjota naisille mukavia kisoja ja tapahtumia sekä innostaa kehittämään golftaitojaan.
– Järjestämme erilaisia kisoja ja tapahtumia seuran golffareille. Alun perin toimintaa on järjestetty vain naisille, mutta viime vuonna mukaan otettiin myös miehet ja yhteiset kisat olivat varsin suosittuja, Poutanen kertoo.
Myös Naisten Pankki –kilpailuun toivotaan mukaan molempien sukupuolten edustajia .

Rauni Suhonen Naisten Pankista kertoo, että ”Golfaa Naiselle Ammatti” –kiertue haastaa golfaajat jo viidettä kertaa pelaamaan ammatteja kehitysmaiden naisille.
Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta.
Kauden tavoitteena on saada kiertueelle 800 peliparia, jolla saataisiin 800 ammattia, eli 24000 euroa, kehitysmaiden naisille.
– Kerätyt varat käytetään naisten yrittäjyyden tukemiseen ja omaehtoisen toimeentulon kehittämiseen kestävän kehityksen periaattein seitsemässä kohdemaassa Väli-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Useat aiheesta tehdyt tutkimukset todistavat, että auttamalla naista autetaan samalla koko perhettä ja kyläyhteisöä. Naiset sijoittavat 90 prosenttia tuloistaan perheisiinsä ja yhteisöihinsä, Suhonen kertoo.

Naisten Pankki on suomalainen vapaaehtoisyhteisö, joka kerää lahjoituksia kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseksi kestävän kehityksen periaattein.  Naisten Pankki on kerännyt vuodesta 2007 lähtien varoja jo yli 8 miljoonaa euroa. Hankkeiden toteutuksista vastaa Kirkon Ulkomaanapu

Jaa artikkeli: