Maakunnassa pelättyä sairaanhoitopiirin strategiaa keskittämisaikeineen ei vielä lähdetä toteuttamaan.
Asia palautui tiistaina sairaanhoitopiirin valtuustolta uudelleenvalmisteluun ja ennen kuin se tulee uudelleen käsittelyyn, on muun muassa kuntia kuultu aiempaa paremmin. Aikaisintaan asiaan palataan valtuustotasolla keväällä.
Salo ehätti jo antamaan lausunnon, jossa se moittii muun muassa juuri sitä, ettei kuntia ole kuultu. Kieltämättä isojen remonttien tekeminen terveydenhuollon palveluverkostoon voi olla juuri nyt kyseenalaista, kun tekeillä on iso sote-uudistus, jonka lopputuloksesta vielä ole esittää kuin valistuneita arvailuja.
Tieto strategian uudelleenvalmistelusta nostatti Salossa melkein riemujuhlan. Synnytys- ja lastenosasto saavat ainakin lisäaikaa. Strategiassa ei suoraan päätetä osastoista, mutta vedetään linjauksia sen suhteen, mitä missäkin sairaalassa tehdään.
Viime metreillä kysymyksestä oli tulla Turun ja pienempien kaupunkien välinen nokkapokka. Sinänsä on mielenkiintoista, että esityksen asian palauttamisesta teki valtuuston turkulaisjäsen. Toriparlamenteissa voidaan varmasti arvuutella esityksen motiiveja.
Aluesairaaloiden toimintojen puolesta on joka tapauksessa pidetty ääntä maakunnassa. Työllä on ollut ilmeisesti vaikutusta.
Aina voidaan todeta, että nimilistoilla ja marsseilla ei asioita muuteta, mutta nähtävästi siinä samalla onnistuttiin nähtävästi latomaan pöytään riittävästi hyviä kysymyksiä, avoimia asioita ja suunnitelmien epäkohtia, jotta päättäjien kelkka kääntyi. Siitä voivat sairaaloiden puolustajat onnitella itseään.
Avoimella keskustelulla ja asioiden kyseenalaistamisella on voimaa.