Kiikala, Toscana, Houtskari. Mitä yhteistä näillä kolmella kovin erilaisella paikkakunnalla on. Ainakin se, että ne ovat taiteilija Seppo Lagomille tärkeitä paikkoja.
–Olen opetellut Varsinais-Suomea ja oppinut elämistä ja olemista.
Koettu on siirtynyt kankaalle ja satoihin luonnosvihkoihin.
–Seitsemän vuotta olen matkustanut saaristoon huhtikuussa ja maalannut pelloilla ja metsissä.
Toinen tärkeä paikka on Grassinan kylä Iltalian Toscanassa.
Kiikala on jatkoa Varsinais-Suomen oppimiselle, aikaisemmin koti oli Helsingissä. Siellä Lagom koki suuren menetyksen. Kaivokselan ostoskeskuksen tulopalossa tuhoutui yli kahdeksansataa työtä ja paljon muuta korvaamatonta.
Luonnosvihkoja täyytyy useampi vuodessa, yhteensä niitä on likemmäs neljäsataa ja taiteilija myös valokuvaa.
Lagomin näyttely avataan Perniön kunnantalossa ensi sunnuntaina kello 12-14. Avajaisissa on nähtävänä myös taiteilijan luonnosvihkoja.