Perniön Kirkonkylän koulussa syntyi alkuviikosta äidinkielen kirjoitelmia ilman, että luokassa kuului oikeastaan mitään ääntä. Poissa olivat niin kynän sihinä vihkon sivulla kuin näppäimistön napsekin. Kosketusnäytöstä ei juuri ääntä kuulu.
Kirjoitelma tehtiin nimittäin tablettitietokoneilla, jotka Kirkonkylän koulu sai Salossa ensimmäisenä käyttöönsä.
Kokeilu kestää Perniössä kolme viikkoa, jonka jälkeen laitteet siirtyvät testattavaksi Meri-Halikon kouluun.
– Sen jälkeen arvioidaan, miten näitä voidaan käyttää hyväksi opetuksessa, kertoo rehtori Pasi Isokangas.
Tablettiluokka on Salon TVT-työryhmän junailema pilottihanke. Ryhmä luo suuntaviivoja sille, miten tieto- ja viestintätekniikkaa salolaiskouluissa käytetään. Opetussuunnitelma on uudistumassa vuonna 2006.
Kaupunki on liisannut ensi vaiheessa viisitoista tablettia. Perniöön Dellin valmistamat tabletit tulivat maanantaina, ja eilisaamuna ne olivat jo täydessä käytössä.
– Ohjelmat ovat ihan tuttuja, Word ja Publisher esimerkiksi, totesi Lotta Aaltonen.
Tabletit pyörivät Windows 8-käyttöjärjestelmällä, ja kosketusnäytön käyttö on myös jo älypuhelimien myötä rutiinia. Pelkällä laitteella ei vielä tee juuri mitään koulussakaan.
– Ilman nettiyhteyttä se on aika viraton, myöntää Isokangas.
Nettiyhteyden avulla taas päästään verkossa olevaan oppimisympäristöön. Salossa kokeillaan ilmaiseksi suomalaista Flinga-sovellusta, jossa voidaan saada kaikkien näkyville esimerkiksi kysymyksiä vastauksineen, kuvia tai muuta informaatiota. Tieto voidaan tallentaa joko pilvipalvelimeen tai kaupungin omalle palvelimelle.
Ihan kaikessa uusi konsti ei ole vanhaa parempi.
– Matematiikantehtävissä taulu on parempi, se on niin selvä, toteaa Jenna Jäntti.
Samaa sanoo Isokangas:
– Kynällä ja vihkolla on vielä käyttönsä.
Nyt kokeilussa olevat tabletit maksavat ostettaessa noin 900 euroa.
– Kaikesta huolimatta tässäkin kaupungissa on mentävä eteenpäin, ja tämä on juuri sitä, summaa rehtori.