Skip to main content

Suosikkisauna uudistetaan, löylyttelyyn tulee parin viikon tauko

Nykyisen kuistin jatkoksi tehdään isompi vilvoitteluterassi, kertoo Jari Laanio.–Tämän suosio vaan kasvaa, torstaisin piha on ihan täynnä autoja, kertoo Jari Laanio Nurkkila-Ylönkylän kyläyhdistyksen saunalla, Kirbackassa.
–Tänne tullaan saunomaan ja uimaan ja samalla kuullaan viikon kuulumiset.

Saunomiseen tulee kohta parin viikon katko, kun sisäpuoli rakennuksesta peruskorjataan.
–Sisäpuoli pitäisi kahteen viikkoon saada puristettua kuntoon, suunnittelee saunan talkkariksi itseään tituleeraava Laanio.
Remontilla on kaksi tavoitetta, helpompi puhtaanapito ja energiansäästö. Uusi kiuas odottaa jo varastossa.

Löylyhuoneeseen asennetaan koko seinän levyinen ikkuna järven puolelle.
orossa.
Pihan puolelle uutena tulee entistä isompi terasssi.
–Tähän paistaa ilta-aurinko, eikä tarvitse kylmällä kivellä istua.

Remontin kustannusarvio on liki kuusitoistatuhatta euroa ja yhdistys saa siitä puolet leader-rahaa.
Remontin eri osat on jaettu kolmelle seuraavalle vuodelle.

Jaa artikkeli: