Skip to main content

Sukkakahvilassa neulotaan roosaa hyvän asian puolesta

Perniön käsityökeskuksessa syntyy lokakuun aikana roosanvärisiä sukkia ainakin tiistaisin.
Sukkia yhdistää paitsi väri, myös se, että samalla kerätään hiukan rahaa hyvälle asialle.

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry alueyhdistyksineen osallistuu valtakunnalliseen Syöpäsäätiön Roosa nauha- kampanjaan lokakuun ajan.
Keskuksissa myydään Roosa nauha-merkillä varustettuja villavyyhtiä, joiden hinnasta ohjataan osa Roosa nauha- kampanjan hyväksi.

Lisäksi neulotaan sukkia;  Perniössä pidetään tiistai-iltaisi sukkakahvilaa, jossa neulotaan villasukkia juuri kampanjan langasta.
–Lisäksi juodaan kahvit, ja kai sitä voisi jotain roosaa suuhunpantavaakin olla,  kaavailee Marjo Utrainen käsityökeskuksesta.
Hän rohkaisee mukaan, vaikka kokemus sukkien neulomisesta olisi vähäinen.
– Mukaan tulee varmasti sukkakonkareita ja neuvon itse tietysti myös.

Marjo Utriainen toivoo mukaan kaikenikäisiä käsitöistä kiinnostuneita.
Aihe itsessään koskettaa monenikäisiä naisia:  Roosa nauha- kampanjalla tuetaan rintasyöpätutkimusta  ja varoja ohjataan myös potilaiden neuvontaan.
Ensimmäisen kerran sukkakahvila avaa ovensa ensi tiistaina kello 16.

Jaa artikkeli: