Skip to main content

Some-mouhutuksen pelätään kiusaavan Nälkäpäivää

Eira Eriksson kuunteli kansalaisten mietteitä Turun kauppatorilla viikko puukotusten jälkeen.Vuosi on edennyt siihen pisteeseen, että Nälkäpäivä-keräys on ovella.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoa kartuttava keräys näkyy myös Perniön katukuvassa, mutta tänä vuonna pelkona on, että kerääjiksi mielivät eivät joko uskalla tai muuten tohdi lähteä mukaan.

Syynä on SPR:n etenkin sosiaalisessa mediassa saama kritiikki, jonka laukaisijana on turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen. Turun puukotusiskut vielä lisäsivät kierroksia.
–Somessa on tosi pahaa tekstiä ja väitetään, että SPR suunnilleen tuo ulkomailta ihmisiä suomeen ja hyysää vaan, harmittelee Perniön osaston keräysvastaava Kyösti Etsalo.

Osa puheesta ei jää nettiin, vaan esimerkiksi Turun noin kolmen viikon takaisen puukkoiskun jälkeen Turun kauppatorilla päivystäneille SPR:n henkisen tuen ryhmäläisille tuli kasvotustenkin varsin suoraa tekstiä.
–Oli tultu sanomaan, että tätä punaisen ristin liiviä ei koskaan kehdattaisi laittaa päälle, kertoo Ritva Piironen.

Toisaalta muunkinlaisia kohtaamisia oli ja tuen tarve iso. Perniöläinen Eira Eriksson päivysti kauppatorilla viikko iskun jälkeen.
–Luokseni tuli eräskin nainen, joka oli aiemmin ollut tilanteessa, jossa pidetään puukkoa kaulalla. Hänelle olivat nämä tapahtumat palauttaneet kaiken mieleen, ja hän halusi tulla juttelemaan. Kyllä edelleen huomasi, että moni on tosi järkyttynyt. 

Osansa päivystyksen mahdollisuuteen on juuri Nälkäpäivällä, jonka tuotolla kartutetulla katastrofirahastolla katetaan ryhmäläisten koulutus. Yhtä lailla rahastosta autetaan esimerkiksi tulipalon uhreja, joiden pitää ostaa vaikka vaatteita tai irtaimistoa.

Perniössä Nälkäpäivä-keräys näkyy 15. ja 16. päivänä tonkkakeräyksenä ja liikkeellä on myös lippaita. Hernekeittoa ja leipää myydään lauantaina 16.9. alkaen kello 9 Narikalla.
Oikealla asialla olevat kerääjät tunnistaa SPR:n keräysliivistä ja nimikortista.
Kerääjäksi voi ilmoittautua Omapaikkaan tai Etsalolle.

Jaa artikkeli: