Skip to main content

Sirkkulasta ja Teijolta yläkouluun Perniöön

Sirkkulasta tullaan tulevaisuudessa yläkouluun Perniöön.
Kaupunginhallitus päätti maanantaina Laurin koulun lakkauttamisesta vuonna 2014, kun nykyisten tilojen vuokrasopimus Astrum-keskuksessa päättyy.

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Perussuomalaisten Mikko Lundén esitti koululle jatkoa ja saman puolueen Tapio Äyräväinen  kannatti. Muu kaupunginhallitus oli lakkauttamisen kannalla.

Kaupungissa toimii vastaisuudessa neljä yläkoulua, Perniön lisäksi Halikossa Armfeltin koulu ja keskustassa  Moision ja Hermannin koulut.

Perniön yhteiskoulu keventää keskustan koulujen kuormaa.
Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan  Perniöön kuljetetaan oppilaita Aijalasta, Kaukurilta ja Sirkkulasta.
Lisäksi Teijon kantilta Salossa yläkoulua käyneet suuntaavat vastaisuudessa Perniöön.

Laurin koulun kohtalosta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.
Perniön Yhteiskoulun rehtorin Maija Syrjäläisen mukaan kouluun voidaan ottaa 60-70 oppilasta lisää ilman lisärakentamista. Koulu on rakennusteknisesti kunnossa.

Jaa artikkeli: