Skip to main content

Savi huolettaa Särkisalossa

Meri on jäätön, mutta Särkisalon kirkonkylän rannassa vesi on vielä sameanlaista.  Tiistaina vesiasioita pohtivat Veikko Vuorijoki (vas), Heikki Liede, Juha Karimo Ja Leena Muuri.Särkisalon kirkonkylän rannassa vesi on parhaillaan keväiseen tapaan sameaa.
–Meillä Förbyn puolella on paljon kirkkaampaa, tuumi Juha Karimo tiistaiaamuna.

Särkisalossa pohditaan nyt, mitä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä, jotta vesi voisi jopa kirkastua.
Tiistaina koolla oli vesiasiaa eri kulmilta katsova joukko. Karimo on matkailuyrittäjä, Veikko Vuorijoki taas pitkään rantapeltoja käyttänyt maanviljelijä. Leena Muuri on pitäjäyhdistys Särfinin hallituksen jäsen sekä Laukanlahden suojeluyhdistyksen jäsen, Heikki Liede katselee vesiä päättäjänä sekä pettulaisena ja kotitarvekalastajana.

Parhaillaan askarruttavat muun muassa Perniönjoen ruoppaussuunnitelmat. joilla pyritään ehkäisemään joen tulviminen pelloille aseman seudulla.
Särkisalossa pelkona on, että ruoppaus ei ratkaise tulvaongelmia, ja jos joen virtaus kohenee, vesi merellä on kohta savista entistä kauempana jokisuusta.
–Nyt jo huomaa sateiden jälkeen, kun veneellä ajaa, että vesi on ruskeaa Niksaaressa asti, Karimo toteaa.
Leena Muuri arvelee, että tulvista ei ruoppaamalla päästä eroon.
–Laskua Perniön kirkonkylästä mereen on vähän ja matalapaineiden aikaan joki virtaa välillä jopa toisinpäin, hän muistuttaa.
Veikko Vuorijoki toteaa, että ongelmaan pitäisi puuttua jo joen yläjuoksulla.
–Jossain Pohjanjärvellä virtausta pitäisi hidastaa, hän miettii.

Tiistaina mietittiin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja siksi Särkisalossa on perusteltua miettiä, mitä latvavesillä tehdään.
–Jos tulvasuojelu tehdään asianmukaisesti, sillä on positiiviset vaikutukset merialueeseenkin, uskoo Särfinin puheenjohtaja Johanna Aho.

Liede toteaa, että hätiköityjä ratkaisuja ei saisi nyt tehdä, vaan tutkia vaihtoehtoja. Hän painottaa, että kaupunki voisi ottaa aktiivisemman roolin vesiasiassa. Valtuuston hyväksymässä ympäristöohjelmassa lähivedet on kuitattu hyvin lyhyesti.
–Kaupungin rooli voisi olla ihan leader-tukien hakijan rooli. Ja Leaderin lisäksi on muitakin rahoituskanavia, Liede muistuttaa.
–Ja nythän koko vesistö on yhden kaupungin alueella. Siksikin kaupunki olisi luonteva toimija, Leena Muuri miettii.

 

Jaa artikkeli: