Skip to main content

Särkisalossa rakennettu Vappu päätyi Karibialle

Kaljaasi Vapun vesillelasku vappuna 1947 veti paljon yleisöä.Särkisalon rannoilla on rakennettu monta laivaa, ensimmäisten vesillelaskusta on varmaan liki neljäsataa vuotta.
Meripirtin Kerho on tallentanut paikallista laivanrakennushistoriaa. Yksi kuva on kaljaasi Vapun vesillelaskusta Klubinlahdella vuonna 1947. Tuona päivänä tuskin kukaan ei arvannut, missä se tulisi purjehtimaan.

Vapun vaiheista on kirjoittanut Meripirtin Kerhon kymmenvuotisjulkaisussa 1989 Arvo Saura.

Kuunari Koivistoa pidettiin pitkään viimeisenä Suomessa käsityönä rakennettuna puulaivana, mutta Sauran mukaan se oli juuri Vappu. Koivisto teki ensimmäisen visiittinsä runkona Särkisaloon juhannuksen tienoilla 1944.  Koiviston mukana Särkisaloon tulivat Vapun tekijät. Rakennushankkeen päämiehenä oli Johannes Mannonen, jolla oli piirustukset valmiina päässään. Osakkaiksi hän sai Arvo Virkin ja Toivo Samulin. Rakennuspaikaksi valittiin Pensalo

Vapunpäivänä 1947 oli vesillelaskun aika. Tapahtumasta levisi tieto pitkin pitäjää ja väkeä oli paikalla paljon, vaikka Muskosta Klubinlahdelle ei ollut edes tietä.
Laiva takiloitiin osuuskaupan rannassa. Alus teki ensimmäisen matkansa saman vuoden heinäkuussa Paraisille. Kaksi reissua tehtiin lautalastissa Tukholmaan ja useampi reissu Turkuun halkolastissa. Förbyn kalkkia kuljetettiin rannikon tehtaille ja juurikasta Saloon.

Autokuljetusten yleistyminen vei kuitenkin rahdit ja seuraavana keväänä Vapulle löytyi ostajaksi yhtymä, jonka kolmelletoista osakkaalle rakennettiin hytit ruumaan ja porukka lähti purjehtimaan Keski-Amerikkaan 24-metrisellä aluksella. Matka kesti kymmenen kuukautta St. Thomasin satamaan Neitsytsaarille.

Lue koko tarina ja katso lisää kuvia painetusta lehdestä

Jaa artikkeli: